Kaipaatko maalaisjärkeä?

Ilmastonmuutos on puhututtanut suomalaisia viime aikoina. Sormella osoittelun sijasta nyt tarvittaisiin vanhaa kunnon maalaisjärkeä keskusteluun. Pari sanaa:

Suomalaisen lihatuotannon tai lihan syömisen lopettaminen ei pelasta ilmastonmuutokselta. On totta, että kasvisten osuutta ruokavaliossa tulisi lisätä sekä kasvisruokavaihtoehtoja voisi olla enemmän, mutta suomalaisesta lihasta luopuminen ei ratkaise ilmastokriisiä. Suomessa tuotettu liha on eettisesti tuotettua, puhdasta ja tiukan lainsäädännön mukaisesti valvottua eläinten hyvinvointi varmistaen. Sen sijaan meidän pitäisi vähentää ulkomaisen lihan tuontia ja panostaa kotimaiseen tuotantoon. Jos suomalaista lihatuotantoa rajoitetaan, sitä tuotaisiin ulkomailta entistä enemmän. Olisi järjetöntä lisätä lihatuotantoa niissä maissa, joissa eläinten hyvinvointi ja eettisyys eivät ole Suomen tasolla. Myös kuljetukset ja sitä myöten päästöt lisääntyisivät. Haluatko sinä syödä eteläamerikkalaista hormonihärkää tai maistuisiko eteläeurooppalainen, antibiooteilla höystetty sisäfile? Minä käytän vain puhdasta kotimaista lihaa, jonka alkuperä on tiedossa ja joka on kasvatettu sekä valmistettu Suomessa. Näin myös vähäiset kulutukseen käytetyt euroni jäävät kotimaahan. 

Ilmastokriisissä jokaisen valtion ja kansalaisen panosta tarvitaan, eikä kukaan voi vähätellä omaa osuuttaan ilmaston lämenemisessä. Suomen tulee näyttää esimerkkiä ja sivistysvaltiona edistää kaikin mahdollisin keinoin ympäristöystävällisyyttä. Mutta ennen kaikkea Suomen tulee vaatia vastaavanlaista toimintaa muilta mailta. Emme koskaan voi yksin suomalaisilla ratkaisuilla ehkäistä ilmastonmuutosta, ellei suurimmat saastuttajamaat päätä toimia toisin. 

Sen sijaan olen ihmetellyt, minkä takia kunnat käyttävät hankinnoissaan niin vähän lähiruokaa ja oman alueen paikallisia tuotteita? Lähiruuan osuutta tulisi kasvattaa esimerkiksi kouluruuissa, jotta koululaiset saisivat kouluruokana omalla alueella tuotettuja luomukasviksia, marjoja, mehuja, paikallista kalaa ja niin edelleen. Koulujen, kuin myös ravintoloiden ruokalistat ovat usein lapsille melko karua luettavaa: teollisesti tuotettua ja prosessoitua massatavaraa, joka ei riitä kasvavalle lapselle terveelliseksi energianlähteeksi. Tuotantoketjuja tulisi lyhentää kaikin keinoin, jolloin ruuan tuottaja voisi saada työpanoksestaan edes kohtuullisen korvauksen.

Se, mihin me suomalaiset voisimme kiinnittää huomiota, on ruuan tuhlaaminen. Meillä Suomessa heitetään 400 miljoonaa kiloa vuodessa syömäkelpoista, puhdasta ruokaa roskiin! On kestämätön ajatus, että meillä on ruoka-apua tarvitsevia ihmisiä, kun samaan aikaan toisaalla ruokaa törsätään ja heitetään roskiin. Monessa yksikössä lämmintä ruokaa jää yli, mutta sitä ei anneta tai edes myydä edullisemmalla hinnalla ulos. Eikö nämä kuluta ympäristöä?

Olen jättänyt lokakuussa 2018 valtuustolle aloitteen ruokajakelukeskuksen perustamisesta, jonne kerättäisiin kaupoista ylijäävä ruoka ja josta ruoka-apua jakavat toimijat voisivat sitä noutaa. Samalla ruokajakelua voisi kehittää enemmän monipuolisen tuen tarjoamiskeskukseksi sekä yhteisölliseksi tapahtumaksi. Keskus voisi palkata tukityöllistettäviä tai kuntouttavassa työtoiminnassa olevia. 

Tee sinäkin ilmastoteko äläkä tuhlaa ruokaa.

Sanna Luoma

Maatalousyrittäjäperheestä

Tiedote: Poliisin neuvottelukunnan kokous 23.11.2018

Lapin poliisin neuvottelukunnan tiedote kokouksesta 23.11.2018

Puheenjohtaja Sanna Luoma tiivistää kokouksen asiat:

Lapin poliisin neuvottelukunta kokoontui tänään 23.11.2018 ja sai ajantasaista sekä oikeaa tietoa poliisien resursseista, tehtävämääristä, toimintavalmiusajoista sekä muista Lapin turvallisuuteen liittyvistä kysymyksistä. Kokouksen teemana oli ennalta estävä toiminta, jonka tavoitteena on pitää yhteyttä sidosryhmiin ja tehdä yhteistyötä, tuottaa tietoa huolta herättävistä ilmiöistä ja henkilöistä sekä ennalta estää rikosten ja häiriöiden määrää. Kunnilla ja maakunnalla on paljon mitä voisi tehdä, kuten varmistaa sidosryhmien yhtäaikainen kokoontuminen ja mahdollistaa toimintamallit tähän. Rehtorit ja poliisit, kuin myös mm. terveydenhuolto voisi tehdä paljon yhdessä. Rovaniemellä on käytössä Ankkuri –malli, joka tarkoittaa moniviranomaisyhteistyötä, joka puuttuu syrjäytymisvaarassa olevan nuoren tilanteeseen. Ankkuri –mallissa sekä radikalisoitumista estävässä yhteistyössä on nopeasti laskettuna ainakin 17 eri yhteistyötahoa mukana! Syrjäytyminen on turvallisuutemme kannalta yksi merkittävimpiä riskitekijöitä.

Neuvottelukunta pohti myös jopa sellaista, miten halukkaat eläköityneet poliisit voitaisiin palkata kuntien toimesta esimerkiksi kiertämään eri tilaisuuksissa, palvelutaloissa, puhumassa kouluilla ja vaikkapa opastamaan nuoria liikenneturvallisuudessa. Sehän olisi näkyvää ja myös ennalta estävää työtä!

Kemi-Tornion alueen huumausainerikollisuus erityisesti nuorten keskuudessa aiheutti neuvottelukunnassa huolta. Onneksi tähän toimintaan on saatu lisämäärärahaa, mikä on erinomainen asia. Siitä, kuin myös onnistuneesta ennalta estävästä toiminnasta on kiittäminen rikoskomisario Reko Silveniusta.

Kävimme läpi sisäisen turvallisuuden strategiaa ja miten esimerkiksi turvallisuuteen kuuluu monia eri asioita, kuin vain pelkästään poliisin toiminta.

Neuvottelukunta halusi myös tarkempaa ja oikeaa tietoa lisämäärärahasta, josta on viime päivinä julkaistu aivan käsittämätöntä ja täysin virheellistä uutisointia.  Ensinnäkin on todella kova juttu, että Lappi on saamassa ei pelkästään 9 vaan 11 täysin uutta virkaa, jotka tulevat nykyisten virkojen lisäksi. Ne tuovat varmasti helpotusta tämänhetkiseen, täysin kestämättömään poliisivajeeseen. Poliisien resursseja ei jaeta paikkakunnittain vaan kenttäjohtoalueittain. Nyt nimenomaan Tunturi-Lapin, Ivalon ja Sodankylän kenttäjohtoalueet ovat saamassa vahvistuksia, mikä varmasti helpottaa myös Utsjoen ja Enontekiön tilannetta. Sama koskee Sodankylän kenttäjohtoaluetta. Esimerkiksi Muonioon tuleva partio saa tehtäväkseen hoitaa Enontekiön poliisitarpeet. Ivaloon tulevilla lisäresursseilla on tarkoitus vaikuttaa myös Utsjoen toimintavalmiusaikoihin.

Sitä, miten lisäresurssit vaikuttavat edellämainituilla kenttäjohtoalueilla ja erityisesti Enontekiöllä ja sekä Utsjoella, seurataan tiiviisti.

Tärkeintä olisi, että uuvuttavasta varallaolojärjestelmästä päästäisiin vihdoin eroon. Ihmiset eivät varmaan ole ymmärtäneetkään, kuinka vain yhdellä partiolla on jouduttu turvaamaan aivan valtavan laajoja tehtäväalueita. Tottakai siitä ovat kärsineet eniten juurikin Utsjoki ja Enontekiö. Aina ei ole ollut tuota yhtäkään partiota lähtövalmiudessa, mihin tulee nyt muutos. Toisekseen kiinniotetut henkilöt sitovat yhden partion kokonaan vartiointitehtäviin, joka on näkynyt samantien koko kenttäjohtoalueella toiminnallisena vajauksena. Lapin poliisilaitoksen alueen poliisivirkojen määrä nousee ensi vuonna 292 henkilötyövuodesta 303:een. Yllättävä asia on sekin, että poliiseista on nyt huutava pula. Saamme tehdä kaikki taikatemput, jotta uusiin virkoihin löydetään tekijät.

Meillä on nyt vuosi aikaa näyttää ministeriölle, hallitukselle ja PoHalle, että määrärahoille on jatkossakin todellinen tarve ja ne tulee vakinaistaa. Toivotaan, että seuraava eduskunta koostuu edustajista, jotka voivat tämän asian varmistaa.

Lopuksi neuvottelukuntaa ohjeistettiin: älkää lopettako ilmoitusten tekemistä niissä tilanteissa, kun on oikeasti tarve poliisille. Silloin aina pitää soittaa numeroon 112. Jos lappilaiset päättävät olla ilmoittamatta rikoksista, tulevat tilastot vääristyvät ja tekevät lisäresurssien saamisen mahdottomaksi.

Kuka pelastaisi ikäihmiset ilmastonmuutokselta?

KUKA PELASTAISI IKÄIHMISET ILMASTONMUUTOKSELTA?

Yhteiskunta muuttuu nopeammin kuin koskaan aiemmin: palvelut sähköistyvät ja siirtyvät verkkoon. Ihmisten elinikä nousee ja ikäihmiset ovat hyväkuntoisempia ja liikkuvaisempia kuin aiemmin. Työssäkäyvää väestöä on vuosi vuodelta vähemmän ja he kustantavat ne palvelut, joita työelämän ulkopuolella olevat tarvitsevat. Ilmastonmuutos on ihan oma lukunsa ja asettaa kovat haasteet muun muassa teollisuuden ja energiankulutuksen suhteen. Tämä yhtälö ei ole ongelmaton.

Olettehan huomanneet, että kylillä ja harvaanasutuilla alueilla asuu paljon ikäihmisiä? Ei ole aivan harvinainen tilanne, että eläkeläiset asuvat siinä samassa kodissa, jossa ovat asuneet suurimman osan aikuisiästään ja jossa ovat kasvattaneet myös lapsensa.

Koska yhteiskunta ja palvelut digitalisoituvat, viranomaisten neuvonta siirtyy verkkoon ja yhteydenotot tapahtuvat yhä useammin puhelimen sijasta sähköpostitse tai sähköisellä kaavakkeella, monet ikäihmiset ovat vaarassa pulahtaa tuen saamisen ulkopuolelle. Yksin asuvilla tai kotonaan asumaan kykenevillä ikäihmisillä ei aina ole riittäviä taitoja internetin tai sähköpostin käyttämiselle, saati tietokonettakaan. Kuinka me turvaamme heille palvelujen saatavuuden ja yhteydenpidon silloin kun he apua tarvitsevat? Kuinka esimerkiksi yksinasuva ikäihminen saa uusittua reseptinsä tai onnistuu käyttämään sähköisiä tunnistautumispalveluja? Tai kuinka onnistuu verkkopankin avulla laskujen maksaminen, kun lähipankki lakkautetaan ja seuraavalle palvelutiskille on matkaa sata kilometriä? Tai onko kaikilla ikäihmisillä mahdollisuutta netinkäyttöön tai onko nettiä saatavissa kaikkiin niihin kyliin, joissa ikäihmisiä asuu?

Toisaalta ikäihmiset kohtaavat hyvin erilaisia ongelmia ja haasteita. Nyky-yhteiskuntamme ei pysy modernien seniorien vauhdissa. Ihmiset ovat yhä parempikuntoisempia ja elinikä pitenee, joten eläkkeellä olevat matkustelevat ja harrastavat aiempaa enemmän. Hämmästyin suuresti kuullessani, ettei yli 65-vuotiailla ole mahdollisuutta saada tavallisia matkavakuutuksia! Toisin sanoen: kun hyväkuntoinen eläkeläismummi päättää lähteä S-ryhmän järjestämälle linja-autoreissulle vaikkapa Keski-Eurooppaan, vakuutusyhtiöidemme silmissä hän on suurempi riski yhtiölle, kuin vaikka railakkaasti juhlivat opiskelijat Ibizalla. Vakuutusehdot laahaavat pahasti jäljessä, kun modernit eläkeikäiset ja ikäihmiset ovat entistä aktiivisempia liikkujia. Tilanne tuntuu vähintäänkin oudolta.

Viime aikoina on keskusteltu entistä kiivaammin ilmaston lämpenemisestä ja päästöistä, kun viimeisimmät tutkimustulokset paljastivat maapallon tilanteen olevan paljon uhkaavamassa tilassa kuin olemme ajatelleet. Keskustelu on saanut paniikinomaisia vivahteita ja siirtynyt toistemme syyllistämiseen sekä suomalaisten osuuden vähättelemiseen. On väläytetty yhä tiukempien päästörajoitusten määräämistä, vaadittu autoilun rajoittamista, öljylämmityksestä maalämpöön tai kaukolämpöön siirtymistä sekä lentojen tai lihansyönnin vähentämistä. Kuluttajat voivat pohtia myös omia valintojaan ja kulutustottumuksiaan, mutta olemmeko ajatelleet, mitä nämä vaatimukset merkitsisivät ikäihmisille? Miten muutokset ja rajoituksen vaikuttaisivat yksinasuviin eläkeläisiin ja vanhuksiin?

Yhteiskuntamme pyrkii edistämään ikäihmisten asumista omissa kodeissaan mahdollisimman pitkään ja lisäämään kotihoidon määrää. Ikäihmiset asuvat usein siinä omassa pienessä vanhassa mökissä kotikylällään, joka sijaitsee harvaanasutulla alueella. Mikäli asuntojen lämmitysjärjestelmiä pyritään muuttamaan öljylämmityksestä ympäristöystävällisempään vaihtoehtoon, miten pienellä eläkkeellä toimeentulevat ikäihmiset selviäisivät näistä velvoitteista? Sama koskee viemäri- ja jäteverkostoja, joiden nykyaikaistaminen ei ole mitään ihan halpaa hommaa. Toisaalta kylissä ja maaseudulla asuvat ikäihmiset tarvitsevat autoa kulkeakseen esimerkiksi kauppareissulla ja terveyskeskuksessa, välimatkatkin ovat pitkiä. Kun kaupunkialueella on verraten helppoa kulkea julkisilla kulkuyhteyksillä, maaseuduilla ja kylillä liikkuminen ei useimmiten onnistu muulla kuin omalla autolla. Auto on siis välttämätön. Auton vaihtaminen uusiin, vähäpäästöisiin autoihin, saati sähköautoihin ei ole pienellä peruseläkkeellä aina mahdollista.

Joten teemmehän sen lupauksen, että annamme ikäihmisille sen ajan mitä he muutosten keskellä tarvitsevat. Se aika on arvokas. Jos olemme onnekkaita, olemme itse käyttämässä niitä ikäihmisten palveluja tulevaisuudessa, joista päätämme nyt.

Veronkorotukset ovat kuin laastaria vatsahaavaan

Meltauksen koulu, Syväsenvaaran päiväkoti, Napapiirin koulurakennukset, päiväkoti Ritari, Sairaalakadun terveyskeskus, Ounasmetsän päiväkoti, Oikaraisen koulu, Muurolan paloasema, Meltauksen vanha neuvola, Tapion koulu, Katajarannan päiväkoti.. ja niin edelleen. Lista on pitkä.

Kyse on Rovaniemen mustasta listasta eli niistä rakennuksista, jotka ovat tyhjillään, ovat poistuneet käytöstä ja odottavat purkamista tai sitten etsivät uutta omistajaa. Se on lista, joka aiheutti vuonna 2017 yht. 3 miljoonan euron kustannukset, jotka jaettiin rovaniemeläisten maksettaviksi.

Kiinteistölista on vain yksi esimerkki siitä mikä rovaniemen päätöksenteossa takkuaa, josta aiheutuvat kustannukset haetaan kaupunkilaisten pankkitileiltä. Sen sijaan että tarkasteltaisiin, mitkä toiminnot ja osa-alueet ovat aivan liian kalliita ja tehottomia, uudistettaisiin palveluverkkoa ja luovuttaisiin kaikista turhista, tyhjillään olevista rakennuksista, sen sijaan kaupunki ja osa valtuutetuista näyttäisi olevan valmiimpia pyytämään taas lisää rahaa veronmaksajilta. 

Rovaniemellä tarvitaan nyt rohkeutta tehdä rakenteellisia uudistuksia eikä pitää itsepintaisesti kiinni totutuista toimintatavoista ja kalliista hallintorakenteista.

Minä haluaisin korvata termin RAKENNEUUDISTUS termillä ASENNEUUDISTUS. Sitä me täällä ennen kaikkea tarvitaan.

Tarvitaan asennemuutosta jo sen ymmärtämisessä, että kyse ei ole vain veroprosentista. Joka ikisen toimenpiteen kohdalla täytyy pystyä pohtimaan, mitä tästä seuraa. Mitä vaikutuksia kullakin päätöksellä on. Veroprosentti vaikuttaa todella moneen asiaan. On äärimmäisen yksinkertaista ajattelua todeta, että kyse on vain muutamista kympeistä tai satasista vuodessa, ja että kun talous on miinuksella, veroja on pakko korottaa.

Oletteko jo unohtaneet, että Rovaniemi on jo nyt yksi kalleimpia kaupunkeja Suomessa. Me maksamme Suomen korkeimpia hintoja vedestä, kiinteistöstä ja pian myös veroina.

Olemmeko unohtaneet senkin, että tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun veronkorotuksilla haetaan näennäistä, lyhytnäköistä helpotusta kaupungin taloushaasteisiin. Veroja on korotettu 4 kertaa: 2008, 2010, 2013 ja 2014, mutta mitä niiden jälkeen on tehty?

Ei ainakaan ole korjattu niitä ongelmia, jotka aiheuttavat ylimääräisiä kustannuksia kaupunkilaisille vuodesta toiseen. Ja siitä johtuen on aivan itsestään selvää, etteivät alkuperäiset ongelmat ratkea veroja korottamalla, vaan samat raskaat rakenteet rasittavat talouttamme tulevinakin vuosina. Tällä menolla veron korotuksia tullaan tarvitsemaan joka vuosi. Niin, kalliit rakenteet, tai siis asenteet.

Koska Rovaniemellä eletään vahvaa nousukautta ja olemme valmistautumassa jälleen uuteen matkailun supertalveen, veronkorotukset vievät kaupunkiamme täydellisen väärään suuntaan. Maksajiksi joutuvat ennen kaikkea työssäkäyvät palkansaajat ja perheet, kun ilman veronkorotuksia meidän tulisi lisätä ostovoimaa ja vapauttaa varoja kulutukseen. Meidän tulisi tukea niitä ruuhkavuosien keskellä eläviä perheitä sekä kannustaa yrittäjiä sijoittamaan kaupunkiimme. Veroa korottamalla saisimme aikaan päinvastaisen reaktion.

Jos nostaisimme jälleen veroprosenttia, nostaisimme Rovaniemen verottamisen huipulle ja kalliimpien kuntien kärkikastiin. Se on maine jota emme halua.

Minua huolestuttaa tämä leväperäinen suhtautuminen menojen kasvuun: Jos nyt talouskasvussa ja tässä hyvässä tilanteessa suhtautuminen menojen kasvuun on näin löysää ja jos vuodesta toiseen haalitaan vaan lisärahaa veronkorotuksilla kaupunkilaisten pankkitileiltä, mitä me teemme sitten, kun tilanne on heikompi? Mikä sitten lääkkeeksi kun taloustilanne ei ole näin vahva? Mitä jos työllisyyden kasvu taittuu, korot nousevat tai matkailussa tuleekin vaihteeksi hiljaisempi vuosi?

Jos veroa korotetaan ja vaikka Rovaniemen mitä yrittäisi, asukkaat ja työntekijät katoavat ja muuttavat osoitteensa muualle. Olemmeko unohtaneet, että Rovaniemen suurin haaste on väkiluvun merkittävä väheneminen ja nykyisen väestörakenteen ikääntyminen. Veroja lisäämällä emme todellakaan lisää tuloja emmekä houkuttele työkykyisiä maksajia kaupunkiimme. Lopputulos tulee olemaan kaikkea muuta.

Rovaniemi tarvitsee nyt tätä talouskasvua, ei veronkorotuksia. Kaupunkimme kulurakenne on aivan liian suuri ja raskas yksityisten kotitalouksien kantokykyyn nähden.

Kaupungin kuuluisi reagoida yhteiskunnan ja elinkeinoelämän muutoksiin. Työnkuvaa, tehtäviä, toimintoja ja palveluja tulisi muokata ja muuttaa vastaamaan kysyntään ja ympäröivään yhteiskuntaan. Jokainen tehtävä, virka ja yksikkö tulisi ottaa tarkempaan tarkasteluun ja läpivalaista, voidaanko toimintoja tehostaa, onko jokaisen työpanos ja osaaminen parhaassa mahdollisessa käytössä, onko jokainen nimike ja tehtävä tarpeellinen. Pystyykö kaupunki tarjoamaan kilpailukykyisellä hinnalla vastaavat palvelut, vai onko kaupungin ylläpitämänä toiminnot kalliimpia kuin yksityisillä markkinoilla?

Jos kaupunki ei pärjää kilpailussa, jotain on pielessä ja se pitää korjata. Ei antamalla lisää rahaa.

Meidän on arvioitava, mitkä toiminnot ovat lakisääteisiä, ja mitkä voidaan hankkia edullisemmin muualta.

Kaupungin taloutta ei pelasta se, että toimialoille ja lautakunnille siirretään säästövelvoitteet ja vastuut. Kaupungin taloutta ei pelasta koululaisten ruuista nipistäminen, kerhojen lopettaminen eikä kielten opetuksesta säätäminen. Ne isot säästöt ja vastaavasti tulot ovat kiinni kiinteistöissä. Ei koululaisissa tai päiväkotilaisissa. Samoin kaikista suurimmat tulot saataisiin aikaan, jos vihdoin käynnistäisimme aktiivisen omistajaohjauksen yhtiöihin nähden.

Asennemuutosta tarvitaan myös konsernitaloudessa: Ensinnäkin jo kuntalain mukaan kunnan taloutta tulee tarkastella konsernitasolla, ei pelkästään kunnan talouden näkökulmasta. Koko konserni huomioiden rovaniemellä menee aivan hyvin. Toinen, ja vielä tärkeämpi asia on sen ymmärtäminen ja asenteen muuttaminen, että meillä ei oikeasti ole minkäänlaista omistajanohjausta;

Aivan ensimmäiseksi meidän tulisi käynnistää konsernijaoston toiminta aivan uudelta pohjalta.

Konsernijaoston tulisi ottaa aktiivinen rooli omistajaohjauksesta ja konsernivalvonnasta sekä niiden kehittämisestä. Konsernijaosto noudattaa konserniohjetta, jonka päivitys pitää käynnistää välittömästi. Konsernijaoston tulisi valmistella ja tehdä esitykset kaupunginhallitukselle konserniohjeen mukaisissa asioissa, seurata yhtiöiden tavoitteiden toteutumista, jaoston tulisi nimetä yhtiökokousedustajat ja antaa omistajaohjauksen edellyttämät toimintaohjeet edustajille. Muistutan tässä vaiheessa, että kaupungin omistamissa yhtiössä hallituksen jäseniksi nimetyt edustajat edustavat siis omistajaa eli kaupunkia, ei yhtiötä! Konsernijaoston tulisi ohjeistaa tässä asiassa ja antaa toimintaohjeet edustajille.

Nyt olisi paikallaan muistuttaa myös tytäryhtiöitä aktiivisemmasta toiminnasta omistajaansa nähden. Konserniohjeeseen tulisi päivittää ne merkittävimmät asiat, joista yhtiöiden tulisi pyytää omistajalta ennakkokannanotto.

Konsernijaosto antaisi ja ilmoittaisi omistajan ennakkokannan yhtiöille konserniohjeen edellyttämissä asioissa. Kaupunginjohtaja, kehitysjohtaja ja elinvoimajohtaja valmistelevat asiat konsernijaostolle, joka saa myös riittävästi talousosaamista päätöksenteossa käytettäväksi.

Kun asiat hoidetaan oikein ja toimitaan tehokkaasti ja tuottavasti, kunnan rahat riittävät kyllä kaikkeen tarpeelliseen. Emme voi elää sillä samalla tavalla, miten asiat on tehty viimeiset 30 vuotta.

Veronkorotus on kuin paikkaisi laastarilla vatsahaavaa.

Onnelliset yrittäjät ja muut satuhahmot

Onnelliset yrittäjät ja muut satuhahmot

Stressitön yrittäjä on kuin keiju tai lumimies: kaikki ovat kuulleet siitä, mutta kukaan ei ole nähnyt. Yrittäjien rooli on muuttunut entisaikojen työtä tarjoavasta, arvostetusta tehtaan omistajasta nykytyöelämän tarinoiden ahneeksi pahaksi sudeksi. Kun kerran työpaikan saa, se on sitten loppuelämän paikka, tai muuten pomosi on nykytarinoiden pahishahmo. Mikä meni pieleen?

Kaikki alkaa siitä, kun monitoimisena ja ahkerana ihmisenä päätät toteuttaa pitkäaikaisen haaveesi ja perustat yrityksen. Vaikka ravintolan. Unelma lähiruokaa tarjoavasta tunnelmallisesta ravintolasta viineineen on kypsynyt mielessä jo pidempään. Perustamisilmoitus ja rekisteröityminen yritystietojärjestelmään, ilmoittautuminen kaupparekisteriin, arvonlisäverovelvolliseksi, ennakkoperintärekisteriin ja työnantajarekisteriin. Kun yritys oli moninaisten vaiheiden jälkeen perustettu, kaikki pankit kierretty ja lainaa kerjätty, sopiva tila löytyy vihdoinkin. Sen remontointi ja laatuvaatimusten mukaiseksi saattaminen vie vain puoli vuotta yötä päivää ajastasi. Jotta ravintola voisi toimia valitsemassasi paikassa, rakennusvalvontaviraston on hyväksyttävä se sopivaksi. Samoin teet elintarvikeviranomaisille ilmoituksen ja pelastuslaitoksen on tehtävä palotarkastus. Hämmästyt, koska lakisääteisten tarkastusten maksut ovat satoja euroja ja sinä maksat ne itse. Päätät olla nostamatta itsellesi tältäkään kuulta mitään korvausta tai palkasuuntaista.

Tässä vaiheessa luovut ajatuksestasi ulkoterassista, sillä tarvitsisit lukuisia uusia lupia, jotka luonnollisesti maksavat lisää. Samoin päätät luopua äänentoistolaitteistosta, koska sitä varten tarvitset ympäristökeskuksen luvan.

No suurin virhe tapahtuu heti alkuunsa: haluat myydä alkoholiannoksia! Viiniä ainakin. Ei muuta kuin anniskelulupien hakuun, johon tarvitset alkoholi- sekä hygieniapassin, Oiva-merkin, ja ilmoittaudut ensiapukoulutukseen ja TE-toimiston määräämälle yrittäjyyskurssille. Erilaisia toimintasuunnitelmia, turvallisuussuunnitelmia, pelastussuunnitelmia, hakemuksia ja ilmoituksia on kertynyt pienen asunnon verran. Lisäselvityspyyntöjen laskemisen lopetit 20 jälkeen. Kotisivuja, ruokalistaa, mainoksia ja raaka-aineiden toimittajien verkostoja on tuotettu yötäpäivää. Henkilökuntaa on pakko palkata, sillä tajuat, ettet kykene toimimaan yhtäaikaisesti tarjoilijana, kokkina, siivoojana, tiskarina ja järjestyksenvalvojana. Kokeilet sitä muutaman viikon, mutta uuvut niin kovasti, että joudut sairauslomalle, jonka aikana huomaat, että eihän yrittäjä muuten saa sairausajaltaan mitään palkkaa tai muutakaan tuloa ja et muuten löydä sijaisia itsellesi mistään, joten palaat takaisin töihin. Pienempi paha.

Eli ei muuta kuin henkilökuntaa palkkaamaan! Viikkojen rekrytointivaiheen jälkeen tulevat työntekijöiden eläkemaksut ja muut sivukulut, riittävät vakuutukset ja lakisääteisen työterveyshuollon järjestämiset, joiden laskemiseen tarvitaan kaksi matemaatikkoa, kolme ennustajaa ja seitsemän sihteeriä. Epävarmuus alkaa hiipiä mieleen siinä vaiheessa, kun vietät kirjanpitäjäsi kanssa enemmän aikaa kuin lastesi kanssa tai kun puolisosi unohti jo sinun etunimesi mutta verottajapa muistaa ulkoa jo sinun syntymäaikasikin.

Yrittäjällä on usein koko omaisuus kiinni yritystoiminnassa. Niin myös sinulla. Olet joutunut ottamaan yritystoimintaa varten niin paljon lainaa, ettet ole enää varma, onko lukema pankin saldotodistuksessa velkamääräsi vai jonkun puhelinnumero. Talo on kiinnitetty, autot myyty, kaikki euroa arvokkaampi on pantattu, jopa mummon eläkesäästötili on velan vakuutena. Elät jatkuvassa stressitilassa ja paineessa taloudellisen riskin alla. Samarinia kuluu paketti päivässä.

Vihdoin homma alkaa toimia, ravintolassa alkaa käydä asiakkaita ja keräät tunnollisesti ruokanäytteitä määräysten mukaisesti. AVI:n tarkastusta varten sinulta pyydetään lukuisia asiakirjoja, joita etsit samalla kun soittelet sairastuneen tarjoilijan tilalle sijaista. Alueella on huutava työvoimapula, joten soittokierros osoittautuu turhaksi. Asiakkaiden hankkimiselle, tuotteiden kehittämiselle tai työilmapiirin parantamiselle ei tunnu löytyvän aikaa, sillä AVI huomauttaa mittauslaitteiston puutteellisesta merkinnästä. Lopuksi kokkisi jää kiinni huumausaineiden käytöstä ja jää sairauslomalle, mutta et voi irtisanoa häntä. Se on kiellettyä. Liiton lakimies muistuttaa, että ”sairauslomalla olevaa ei voi irtisanoa, ja hoitoon pitää ohjata ensin. Muuten käräjillä nähdään.” Toista kokkia ei ole varaa palkata.

Kysymys kuuluu: Onko totta, että olemme ajautuneet tilaan, jossa irtisanomisen perusteisiin ei saa puuttua tai koko Suomi laitetaan lakkoon? Että lapset ja vanhukset jäävät ilman ruokaa, koska aikuiset kinastelevat? Että täysin sivulliset maksavat miljoonien laskua ja vihdoinkin elpymään saadut alat joutuvat jälleen tiukalle säästökuurille poliittisten mielipidelakkojen vuoksi?

Vaikka irtisanomisen perusteita muutettaisiin ja helpotettaisiin, on muistettava, etteivät muutokset synny pelkästä päätöksestä eikä Jaa -nappia painamalla. Lain voimaantulon jälkeenkin tarvitaan uutta oikeuskäytäntöä, jota työtuomioistuin ja yleiset tuomioistuimet synnyttävät pikkuhiljaa, vuosien saatossa. Rivi tuomareita tulee arvioimaan jokaisessa yksittäistapauksessa sitä, oliko vapaa-ajalla törttöillyt tai kassasta rahaa vienyt työntekijä ansainnut irtisanomisensa vai laitetaanko yrittäjä maksamaan hänelle korvauksia. Yrittäjä ei muuten saa oikeusapua, joten käräjälaskukin voi tulla bonuksena maksettavaksi.

Miten voimme auttaa?

Alennetaan arvonlisäverokantaa, jotta kuluttajilla olisi mahdollisuus käyttää enemmän ravintolapalveluja. Samalla yrittäjä voisi saada palkattua lisätyövoimaa. Helpotetaan paikallista sopimista työpaikoilla, koska ymmärrämme, että esimerkiksi pääkaupunkiseudulla saattaa olla hieman erilaista harjoittaa matkailualan palveluja kuin Lapissa. Muutetaan lain sanamuotoa siten, että tulkintaerimielisyyksille ei jäisi tilaa mutta irtisanominen olisi mahdollista tilanteessa, joissa yrittäjän on pakko suojella omaa yritystään ja sen muita työntekijöitä. Niin. Yrittäjät luovat työpaikkoja. Ehkä sittenkin tämän tarinan sankarihahmo.

Koulualue: varattomilta pääsy kielletty!

Koulualue: Varattomalta pääsy kielletty!

Mikä on koulumaailmassa muuttunut? Kenen virkanimike voisi olla "pomottaja"?

Kasvoin maatilalla lypsylehmien ja peltojen keskellä, jossa sain viettää turvallisen, mutta haastavan lapsuuden. Rahaa oli todella vähän, mutta toisaalta vanhempani opettivat säästäväisyyttä ja harkittua rahojen käyttöä. Nämä opit ovat kantaneet aikuisikään saakka ja olen edelleen tarkka rahojen käyttäjä.  Vanhempani elivät maanviljelijöinä aivan kuten heidänkin vanhempansa, eivätkä he erityisemmin piitanneet koulutuksesta. Äidille oli tärkeää, että peruskoulun jälkeen hankitaan nopeasti mikä tahansa ammatti ja että täysi-ikäinen ansaitsee omat rahansa. Itselläni oli toisenlaiset suunnitelmat: haaveilin yliopisto-opinnoista ja harrastuksista. Poliisi-TV oli lempiohjelmani ja laadin pikkusisarelleni kaikenlaisia sopimusasiakirjoja ja maksusuunnitelmia jo ennen kuin olin mennyt edes kouluun.

Yläaste- ja lukioaikana minulla ei ollut ketään, keneltä olisin voinut kysyä neuvoa tai saada apua opiskelussa ja läksyjen teossa. Minun oli muutoinkin pärjättävä itse. Lukio ja yliopistohaaveeni olivat perheessäni rasitteita, eikä pelkästään taloudellisesti. 

Äitini kehotti minua muuttamaan lukioikäisenä omilleni, sillä hän koki häpeää minun lukiessa kokeisiin. Olin päättänyt seurata sydäntäni ja unelmiani, joten muutin 19 –vuotiaana Rovaniemelle. Luin oikeustieteellisen pääsykoekirjoja, jotka oli ostettu sedältäni salaa lainatuilla rahoilla ja jotka maksoin hänelle takaisin. Mutta ei se mitään, pääsin oikeustieteelliseen ja valmistuin erinomaisin arvosanoin.

Minä asun Suomessa, jossa jokainen saa ilmainen perusopetuksen ja jossa jokaisella on mahdollisuus kouluttautua. Olen suorittanut työn ohella myös muita tutkintoja, joten koskaan ei ole liian myöhäistä opiskella.

Koulumaailmaa ja lainsäädäntöä uudistetaan ja on uudistettu monin tavoin: peruskouluissa on tullut voimaan uudet opetussuunnitelmat, ammatillisen koulutuksen reformissa puolestaan uudistetaan koko ammatillinen koulutus. Hallitus on antanut esityksensä eduskunnalle yliopistolain ja ammattikorkeakoululain muuttamisesta annettavaksi laiksi. Oletteko kärryillä, mikä muuttuu?

Valintakoeuudistuksen myötä suurin osa yliopistojen opiskelupaikoista jaetaan ylioppilastutkinnon perusteella ja monilla aloilla valintakokeista luovutaan. Tämä kasvattaa ylioppilastutkinnon merkitystä, mutta toisaalta tuo myös monenlaisia vaikeuksia hyvin suurelle joukolle motivoituneita nuoria aikuisia: meillä on aloja, joita ei lukiossa opeteta, joten lukiomenestys ei juurikaan mittaa korkeakoulussa vaadittavia tietotaitoja. Näin on esimerkiksi oikeustieteissä. Toisekseen olen erityisen huolissani nuorista miehistä, sillä monilla aloilla yliopisto-opiskelijoista kaksi kolmasosaa on naisia. Lukioikäiset tytöt suoriutuvat lukiosta tunnollisemmin ja paremmilla arvosanoilla kuin pojat, mikä selittää naisten etumatkaa korkeakoulupaikkojen hakuvaiheessa. Koska arvosanojen merkitys korostuu, monet hajauttavat ylioppilaskirjoituksensa useammalle vuodelle. Todennäköisesti valmennuskurssit painottuvat tulevaisuudessa lukioihin. Samoin jatko-opiskelupaikka olisi syytä olla mielessä jo lukiota aloitellessa, jotta valinnaisaineet voi valita tukemaan mahdollisia tulevia pääsykokeita. Olen huolissani myös siitä suuresta joukosta motivoituneita nuoria aikuisia, joiden ylioppilaskirjoituksista on jo 3-6 vuotta. Miten he kykenevät vuosien päästä parantamaan ylioppilastodistustaan, joka on nyt avainasemassa jatko-opiskelupaikkoja jaettaessa?

Kaikilla nuorilla ei ole yhtäläisiä mahdollisuuksia panostaa lukio-opintoihin: osa nuorista joutuu kantamaan vastuuta myös taloudesta ja käymään koulun ohessa töissä. On myös lukioikäisiä nuoria, joiden oppimista hidastaa sairaus tai, yhä useammin, masennus. Oma kokemukseni oli myös haastava: minun oli vaikeaa pärjätä lukiossa, koska jouduin selviämään monesta muustakin asiasta yksin.  Jokainen kirjahankinta vaati erityisjärjestelyjä, koska perheellämme ei ollut rahaa. Miten minulle olisi käynyt, jos opiskelupaikkani oikeustieteellisessä olisi ollut kiinni keskinkertaisista lukion arvosanoistani?

Mielestäni lukioikäiselle on nyt kasautumassa kovasti vastuuta ja päätöksiä.

Ylioppilastutkinnon korostunutta merkitystä tasapainottavat avoimet kiintiöt korkeakouluihin. Opetusministeri Grahn-Laasonen on aivan oikein kiinnittänyt huomiota siihen, että opiskelupaikka korkeakoulusta tulee olla mahdollinen myös niille, jotka ovat osoittaneet kykyä ja motivaatiota tietylle alalle esimerkiksi avoimen yliopiston opintoja suorittamalla. Yliopistoihin tulee lisätä avoimia kiintiöitä tämänkaltaisille hakijoille. Riittävän suuri opiskelijakiintiö ja realistiset opintopiste- ja arvosanavaatimukset poistavat valintakoeuudistuksen mukanaan tuomaa eriarvoisuutta ja haasteita.

Kuka on ”pomottaja”? 

Ammatillisen koulutuksen reformissa uudistetaan muun muassa koulutuksen ohjaus, tutkintorakenne, koulutuksen toteuttamismuotoja sekä järjestäjärakennetta. Uudistus valmistellaan tiiviissä yhteistyössä ammatillisen koulutuksen kentän ja sidosryhmien kanssa. Ammatillisen perustutkinnon koulutuksessa perinteistä lähiopetusta vähennetään ja vastaavasti työssäoppimista lisätään. Työpaikan on nimettävä nuorelle työpaikkaohjaaja ja opettaja vierailee säännöllisesti työpaikalla. Tällä tavoitellaan muun muassa nopeampaa työllistymistä valmistumisen jälkeen.

Ajatus on kannatettava ja hyvä, mutta vain siinä tapauksessa, että työssäoppimisen haitat tunnistetaan: käykö niin, että työnantaja ja esimies joutuvat kantamaan yhä suuremman vastuun opettamisesta ja ohjauksesta? Lähiopetuksessa opettaja on tiiviisti ja säännöllisesti yhteydessä opiskelijaa. Opettajan on helpompaa puuttua havaitsemiinsa huolenaiheisiin ja opiskelijan vaikeuksiin, kuten poissaoloihin tai päihteiden käyttöön. Huolehtivatko esimiehet työpaikalla, jos nuorella tuntuu olevan vaikeuksia? On myös muistettava, että työssäoppija ei ole työntekijä vaan opiskelija. Ammatillisessa koulutuksessa tulee olla riittävä määrä työpaikkaohjaajia, jotta nuori ei jää yksin. Työelämä kun voi olla hyvinkin haastavaa ja tuoda mukanaan epäonnistumisia ja vaikeita ihmissuhteita, joista aikuisetkaan eivät aina selviä.

Mikä on työpaikkaohjaajan rooli? Jos kerran opettaja ja pomo yhdistetään, käytetäänkö hänestä nimitystä pomottaja?

Olen erityisen kiitollinen siitä, ettei yliopistoihin ole suunnitteilla tuhansien eurojen lukukausimaksuja. Toki lukukausimaksut kannustaisivat opiskelijoita tehokkaaseen opiskeluun, mutta korkeista maksuista koituvat haitat ovatkin todella vahingollisia. Opiskelijoiden oikeutta opintoetuuksiin (opintotuki) on kavennettu ja rajoitettu, ja opintotukeen on liitetty yhä suuremmassa määrin opintolaina. Korkeakoulussa opiskeleva täysi-ikäinen saa opintoetuutta 250,28 euroa /kk sekä valtion takaamaa opintolainaa. Asumiseen on mahdollista saada yleistä asumistukea ja tienata saa 667 euron edestä palkkaa kuukaudessa. Kysymys kuuluu: millä korkeakouluopiskelijat rahoittaisivat lukukausimaksunsa?

Lukukausimaksut lisäisivät sosiaalista eriarvoisuutta ja korostaisivat hyvätuloisten vanhempien vaikutusta lasten korkeakouluopiskeluun. Jos vanhemmat olisivat pienituloisia tai varattomia, heidän taloudellinen asemansa ja valintansa vaikeuttaisivat lastensa mahdollisuutta saada korkeakoulututkinto. Vastaavasti varakkaat perheet voivat tukea opintomaksuissa ja opiskelussa paremmin, mikä lisää hyvätuloisten perheiden lasten pärjäämistä korkeakouluissa. Opintomaksuja jouduttaisiin rahoittamaan työnteolla, mikä vastaavasti hidastaisi opiskeluja ja valmistumista. Yksi syy Suomen menestymiseen on maksuttomassa koulutuksessa, joka kaventaa sosioekonomisia eroja ja tasoittaa eriarvoisuutta eivätkä lapset joudu kantamaan vanhempien vähävaraisuudesta koituvaa taakkaa. Jokaisella meistä on mahdollisuus maksuttomaan korkeakoulutukseen.

Suomi on sivistysvaltio. Suomessa jokainen on yhdenvertainen. Onhan myös tulevaisuudessa?

kumpi voittaa, todellisuus vai tilastot?

Kumpi voittaa, todellisuus vai tilastot?

Koko Lappi riemuitsi keskiviikkona 29.8 saatuamme hyviä uutisia budjettiriihestä: poliisit ovat saamassa 3,3 miljoonaa euroa harvaan asuttujen alueiden palvelutason varmistamiseen. Sisäministeri Kai Mykkänen on kuullut paikallisia vaikuttajia asiasta, tunnistanut erityisesti Ylä-Lappia koskevat ongelmat ja nyt myös reagoinut niihin. Vielä ei ole päätetty sitä, miten ja minne tuo määräraha kohdennetaan, mutta ottajia olisi jonoksi asti. Täytyy muistaa, että harva-asutusalueita löytyy myös Pohjois-Pohjanmaalta kuin Itä-Suomestakin. Ensi viikolla on Lapin vuoro esittää perustelunsa asialle ja antaa ministerille aitoa kokemusta Lapin erityisolosuhteista, sillä ministeri vierailee mm. Enontekiöllä. Joka tapauksessa poliisit ovat ansainneet kauan toivotun lisäyksen määrärahoihinsa!

Olen poliisin neuvottelukunnan puheenjohtajana kuunnellut matkailualan vaikuttajia sekä poliiseja tässä asiassa. Meillä on kaksi isoa tavoitetta, joiden toteutumiseksi saamme vielä tehdä kovasti työtä: 3. alueella (tarkoittaa Rovaniemeltä ja Torniosta pohjoisen suuntaan olevaa aluetta) varallaolojärjestelmästä on päästävä eroon ja toisekseen Utsjoki-Enontekiön toimintavalmiusajat on saatava lyhemmiksi. Se, miten tässä onnistutaan, on lisävirkojen avulla.

Jo jonkin aikaa käytössä olleet varaolojärjestelyt ovat täysin kohtuuttomia poliisien kannalta eivätkä ne palvele kuntalaisiakaan. Aiemmin poliisivirkojen poistamista Ylä-Lapista on perusteltu sillä, että Ivalon ja Kittilä-Muonion poliisipartiot kykenevät kyllä hoitamaan Suomen pohjoisimpien osien harvaslukuiset hälytystehtävät. Erikoista on se, että näilläkään paikkakunnilla ei edes ole partiota aina paikalla. Sama koskee Lapin itäisiä osia. Kiinniotettujen kuljetuksiin kuluu myös kohtuuttoman paljon virka-aikaa, mikä on muusta toiminnasta ja valmiudesta pois.

Poliisiylijohtaja Kolehmainen laimensi Lapin asukkaiden innostusta ja totesi haastattelussa, että ”seinät eivät tuo turvaa”. Se on totta. Mutta sen sijaan poliisiauto tuo! Ennaltaestävän rikostorjunnan kannalta on ensiarvoisen tärkeää, että alueella tiedetään olevan poliisi ja että poliisi näkyy ja liikkuu.  Hyvänä esimerkkinä tästä on poliisin läsnäolo tapahtumissa: väitän, että jo pelkästään poliisipartion näkeminen ja paikallaolo vähentävät levottomuuksia ja turhaa nujakointia.

Koska asia on vielä kesken ja määrärahojen kohdentumiset tultaneen ratkaisemaan lähiviikkoina, maltti on vielä valttia. Yhtään lisävirkaa ei vielä ole Lappiin saatu, mutta työtä sen eteen tehdään ja kovasti. Joka tapauksessa Lapin huoli on nyt vihdoin kuultu ja se on aiheuttanut jo positiivisia toimenpiteitä. 

Sanna Luoma

Lapin poliisin neuvottelukunnan puheenjohtaja

Mitä yhteistä on Lapin poliisilla ja liito-oravalla?

Lapin poliisin neuvottelukunnan puheenjohtajan pohdintaa poliisin sietämättömästä tilanteesta:

Mitä yhteistä on liito-oravalla ja Lapin poliisilla? 

Vuonna 2017 niitä laskettiin olevan vain 292 yksilöä ja jäljellä olevat joutuvat kohtuuttomien ympäristökuormitusten rasittamiksi. Heidän elinympäristönsä on kutistunut merkittävästi, eikä niitä havaita enää kuin harvakseltaan Ylä-Lapissa: 13 600 neliökilometrin alueella ei ole rekisteröity enää yhtäkään yksilöä. Kuulostaako ikävältä? Niimpä. Lapin poliisi on jo uhanalainen ja tarvitsee tehokkaita suojelutoimia kannan säilymiseksi. 

Lapissa elettiin vuonna 2017 huikeaa matkailun supertalvea: Rovaniemellä kirjattiin rekisteröityjä yöpymisiä yhteensä 631 000 kappaletta ja koko Lapissa 2 909 000 yöpymistä. Varsinkin sesonkiaikana Lapin kuntien väkimäärä on melkoinen! Upean matkailun kehityksen rinnalla poliisien määrä on puolestaan vähentynyt, sillä koko Lapin turvallisuuden ja rikostorjunnan varmistaa enää 292 poliisia. 

Kuten kaikki tietävät, Enontekiöllä ja Utsjoella ei ole enää omia poliisipartioita eikä -virkoja, vaan Enontekiöllä poliisin tehtävät hoidetaan Muonion ja Kittilän toimesta. Utsjoella tapahtuviin hätätilanteisiin porhaltaa puolestaan partio Ivalosta (Inarin poliisiasemalta). Ylä-Lapin poliisittomuus rasittaa koko Lapin poliisiresursseja: mikäli Utsjoella tai Enontekiöllä tapahtuu keskivertovakava rikos, sitä lähtee todennäköisesti tutkimaan ja selvittämään rikospoliisit Rovaniemeltä.

Pitkät välimatkat kuulostavat lappilaisen korvaan tavalliselta, mutta mitäpä jos samat välimatkat suhteutettaisiin pääkaupunkiseudulle? Vastaavanlainen tilanne syntyisi, mikäli Helsingin keskustassa tapahtuisi uhkaava aseenkäyttötilanne ja tehtävälle lähetettäisiin poliisipartio Turusta (Utsjoki-Ivalo: 168 km). Tai miltä kuulostaisi, jos Helsingissä tapahtunutta henkirikosta määrättäisiin selvittämään Joensuun tai Vaasan rikospoliisit (Utsjoki-Rovaniemi: 453 km). Kiireelliselle tehtävälle Enontekiöön poliisipartio ajelee Muoniosta 80 kilometrin verran. Se on hieman enemmän, kuin Helsingin keskustassa olisi henkilö liikuskellut aseen kanssa ja poliisipartio Riihimäeltä lähtee salamana matkaan. (Enontekiö-Muonio: 80 km). Jos kuvitteellinen tilanne Helsingin keskustassa olisikin todella vakava ja vaatisikin useamman poliisipartion paikalle, ei hätää, tukipartio saadaan kyllä näppärästi Tampereelta (Enontekiö-Kittilä: 160 km).

En malta olla vielä havainnollistamatta pinta-alojen muodossa, kuinka suurista alueista me oikein puhumme: 

Enontekiön pinta-ala on 8391 km². Suhteutettuna se vastaa 66,6 kertaa Riihimäen kaupunkia. Turku mahtuisi Enontekiön alueelle 33,5 kertaa ja Espoo 25,4 kertaa. Utsjokikin vastaa 5372 neliökilometrin alueellaan 21 kertaa Turun kaupunkia. 

Toki poliisien virkapaikkoja ja resursseja laskiessa pinta-alalla ja etäisyyksillä ei ole merkitystä. Joka tapauksessa sen seurauksena ihmishenget tai varallisuus eivät ole enää samanarvoisia joka puolella Suomea. Oikeusturva toteutuu epätasaisesti eri puolilla maatamme. Henkilöetsinnöissä ja rikostutkinnassa ensimmäiset minuutit ja tunnit ovat ratkaisevia. Rikostutkintaa on mahdotonta suorittaa laadukkaasti ja tuloksellisesti, jos ensimmäinen poliisipartio on paikalla vasta tuntien, jopa päivien kuluttua. Tai kuka kadonneen henkilön omainen haluaisi kuulla poliisilta, ettei etsintään juuri nyt kevään aikana voida kohdistaa resursseja, mutta voisiko omainen palata asiaan syksymmällä, kun silloin poliiseja on taas enemmän töissä? 

No tapahtuuko Lapissa poliisia edellyttäviä tilanteita? Koko Lapin alueella poliisille annettiin 18 907 tehtävää (v. 2017). Rovaniemen osuus tästä oli 7042 tehtävää. Enontekiöllä kaivattiin poliisia paikalle 244 kertaa ja Utsjoella 66 kertaa. Pääasiassa poliisi tuli varsin ripeästi paikalle! Kiireellisiksi luokitelluissa A-luokan tehtävissä (esim. väkivaltatilanteet) poliisi saapui turvaamaan tilannetta ja nappaamaan epäiltyjä kiinni Rovaniemellä 2353 kertaa, jolloin toimintavalmiusaika (TVA) oli keskimäärin 17,5 minuuttia. Kemissä poliisia kaivattiin kiireellisesti hätiin 947 kertaa ja ”maija” kaartoi kohteeseen 20,1 minuutissa. Torniossa vastaavat luvut olivat 701 kertaa ja toimintavalmiusaika 21,1 minuuttia. Kuulostaa varsin kohtuusuoritukselta, kun miettii, millaisia kilometrimääriä partio saattaa joutua ajamaan.

Utsjoella ja Enontekiöllä ei kannata joutua poliisin apua edellyttävään tilanteeseen, ellei sinulla satu olemaan ylimääräistä aikaa. Utsjoella A-luokan kiireellisiin tehtäviin saatiin poliisi keskimäärin 85,4 minuutissa. Kaikki tehtävät huomioiden poliisipartio oli sidoksissa yhteen tehtävään jopa 252 minuuttia (tehtäväsidonnaisuusaika). Enontekiöllä puolestaan tarvittiin poliisia pikaisesti paikalle 81 kertaa, jolloin partio kurvasi näköpiiriin keskimäärin 88 minuutissa! Siis keskimäärin. Joskus partio oli valmiiksi lähempänä, joskus odotusaika oli tuotakin aikaa pidempi. Tehtäväsidonnaisuusaika oli 207 minuuttia. Kyse ei ole partion hitaudesta tai välinpitämättömyydestä, vaan välimatkoista ja partioiden vähyydestä.

Luettuna tämä saattaa ihmetyttää, mutta koettuna tyrmistyttää. 

Lapin poliisin tilanne on perusoikeuksien ja oikeusperiaatteiden vastainen. Tutkinta-ajat venyvät ja rikostutkintaa joudutaan keskittämään kiireellisiin ja isoimpiin juttuihin. Pahimmillaan rikosjuttu kaatuu oikeudenkäynnissä vajavaiseen näyttöön tai muuhun prosessiväitteeseen, jota ei kerta kaikkiaan ehditty miettiä tai hoitaa tutkinnan aikana. Joskus se tavanomainen, tuntemattoman tekijän suorittama nakkikioskipahoinpitely on työssäkäyvälle veronmaksajalle ainutlaatuinen kokemus rikosprosessista, mutta kukaan ei muista tapahtumista 3 vuoden jälkeen. Syytteiden hylkääminen näytön puuttumisen vuoksi tai hätätilanteessa 3 tunnin poliisin odottelu tuskin lisää kansalaisten luottamusta oikeusvaltioon ja oikeusvarmuuteen. 

Olisi vähintäänkin perustuslain ja yhdenvertaisuusperiaatteen mukaista, mikäli Lapin poliisilaitokselle osoitettaisiin määrärahat edes yhden poliisipartion palkkaamiseen kalustoineen sekä Utsjoelle että Enontekiölle. Kustannus on verraten pieni: noin 200 000 euroa vuodessa /partio. Ylä-Lapin partiot voisivat teemaluontoisesti suorittaa ennaltaestävää rikostorjuntaa, erit. liikennevalvontaa, mutta myös suorittaa tutkintaa tai toimia tukipartiona Muonioon, Kittilään ja Ivaloon erityisesti matkailusesonkina. Turvattomuuden tunne, mikä alueen asukkailla tällä hetkellä on, on häpeänpilkku oikeusvaltiossamme. 

Lappi on alueena ainutlaatuinen verrattuna muuhun Suomeen: upea luonto houkuttelee matkailijoita luontoon ja hiihtokeskuksiin, välimatkat ovat pitkät ja talviset olosuhteet ankarat ja haastavat. Huolehditaan siitä, että kaikki ovat yhdenvertaisia ja oikeusturva toteutuu oikeusvaltiossamme. Huolehditaan siitäkin, että Lapin poliisi saa tehdä sitä työtä mikä sille kuuluu.

Ryhmäpuhe kotouttamisohjelmasta 18.6.2018

§ 66 Kokoomuksen ryhmäpuhe kotouttamisohjelmasta 18.6.2018

Sanna Luoma, KOK ryhmäpuheenjohtaja

Arvoisa puheenjohtaja,

Jotta tänään käytävä keskustelu ja arviointi kotouttamisohjelman sisällöstä olisi tuloksellista ja kehittävää, meillä kaikilla täytyy olla sama käsitys siitä, mistä tänään puhutaan.

Nyt emme käsittele kunnan pakolaiskiintiön määrää, emme maassa laittomasti olevien asemaa tai maahanmuutosta kenties aiheutuvaa turvallisuusuhkaa. Sekin keskustelu on kyettävä käymään, rehellisesti ja avoimesti, ja ilman että mielipiteiden ääripäitä edustavat tahot leimaavat tai syyttävät toisiaan. Näistä aiheista keskustelu on välttämätöntä ja tärkeää. Mutta sen keskustelun paikka ei ole tässä ja nyt. Lyhyesti totean, että ulkomaalainen oleskelee Suomessa joko laillisesti tai laittomasti. Maahanmuuttovirasto (Migri) käsittelee ja ratkaisee maahantuloon, maassa oleskeluun, pakolaisuuteen ja Suomen kansalaisuuteen liittyviä asioita ja antaa niistä päätökset. Ne, joilla ei ole laillisia edellytyksiä oleskella Suomessa palautetaan poliisin toimesta. Tällaisia ovat muun muassa kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneet tai rikosten perusteella käännytys- tai karkottamispäätöksen saaneet henkilöt. Vuonna 2016 poliisi poisti maasta yli 6 600 henkilöä. Lapin poliisin neuvottelukunnassa olemme saaneet reaaliaikaista tietoa turvallisuustilanteesta, rikostilastoista ja valmiusajoista, kuin myös terrorismin torjunnasta. Nyt valtuusto arvioi kunnan lakisääteisen velvollisuuden eli laaditun kotouttamisohjelman sisältöä: minkälainen kotouttaminen olisi tehokasta ja tuloksellista Suomessa laillisesti olevalle ja oikeasta syystä Suomeen ulkomailta tulleelle henkilölle.

Mikä on maahanmuuttaja?

Minä toivoisin, että jonain päivänä voisimme luopua termistä “maahanmuuttaja”, sillä se synnyttää aika vahvoja mielikuvia. Maahanmuuttajasta tulee julkisuudessa olleiden keskustelujen pohjalta ensimmäisenä mieleen turvapaikanhakija joka ei edes aio olla osa yhteiskuntaamme. Maahanmuuttaja -termiin liitetyt mielikuvat eivät oikein vastaa niitä useita eri syitä, joiden vuoksi ulkomailta muutetaan Suomeen. Niimpä toivoisin, että jonain päivänä puhuisimme Suomeen muuttavista tai ulkomailla syntyneistä henkilöistä, maahanmuuttajan sijasta.

Tähän liittyen, tässä Rovaniemen kotouttamisohjelmassa mainitaankin, että Suomeen muuttavista suurin osa muuttaa perheen, opiskelun ja töiden vuoksi. Vain noin 20 % on pakolaistaustaisia maahantulijoita. Tämä on syytä muistaa, kun arvioimme tämän kotouttamisohjelman sisältöä.

On hyvä, että ohjelmassa avataan keskeisiä termejä, kuten mitä tarkoittaa maahanmuuttaja, pakolainen ja turvapaikanhakija -ne kun eivät ole yksi ja sama asia. Sen lisäksi olisin kaivannut myös sellaisten termien selittämistä kuin työperäinen maahanmuuttaja ja perheenyhdistämisen kautta Suomeen muuttanut, sillä heihin sovelletaan tätä nyt arvioitavana olevaa ohjelmaa ylivoimaisesti eniten. Työ ja perhesuhteet ovat ovat paljon yleisimpiä maahantulon syitä, kuin mitä pakolaisuus tai turvapaikan hakeminen.

Mikä tällaisen ohjelman tarkoitus oikein on?

Sen tarkoitus on koota eri viranomaiset ja muut toimijat saumattomaksi ketjuksi, jotta Suomeen muuttanut ja täällä laillisesti oleva henkilö, joka haluaisi olla aktiivinen yhteiskuntamme jäsen voisi lopulta ansaita oman toimeentulonsa työtä tekemällä ja tarvitsematta turvautua tukiin. Ohjelman tarkoituksena on olla kokoava yleisohje, miten kunnat ja viranomaiset voivat toimia edesauttaakseen tehokasta ja toimivaa kotouttamista, jotta Suomeen muuttaneet kuin kantaväestöönkin kuuluvat voivat toimia ja elää yhdessä hyvinvoivina ja ennakkoluulottomasti.

Rovaniemen kotouttamisohjelma mukailee pitkälti muiden kaupunkien vastaavaa ohjelmaa. Toki, ilahtuisin kovasti jos me Rovaniemellä ottaisimme rohkean otteen ja laatisimme lappilaisen, itsemme näköisen kotouttamisohjelman. Jäin kaipaamaan konkreettisia ja yksityiskohtaisia toimenpiteitä ja tavoitteita.

Toivoisin, että kotouttamisohjelmassamme huomioitaisiin paremmin yrittäjyys ja miten koulutetut, ammattitaitoiset Suomeen muuttaneet henkilöt voisivat helpommin työllistää itsensä esim. yrittäjinä. Kaupunki voisi osallistua aktiivisemmin toimivien tilojen järjestämiseen ja vaikkapa tarjota yrittäjyyteen liittyvää neuvontaa.

Lisäksi jäin kaipaamaan ohjelmasta yksityiskohtaisempia kotouttamisen seurantatoimenpiteitä ja onnistumisen mittareita. Toivoisin, että tässä ylätason ohjelmassa jo otettaisiin kantaa siihen, kenen vastuulla on puuttua ja millä keinoin mikäli kotouttamisohjelma ei toteudu. Miten sitä seurataan? Mitä tehdään niille, joihin kotouttamisohjelma ei tehoa? Jos maahanmuuttaja ei osoita aktiivisuutta eikä halua kiinnittyä osaksi yhteiskuntaamme ja kulttuuriamme eikä kotouttamista saada vietyä onnistuneesti loppuun, miten siihen reagoidaan ja kenen vastuulla se on? Kuinka moni esimerkiksi keskeyttää kotouttamiskoulutuksen?

Vaikka vain muutamien kaupunkien kotouttamisohjelmissa se mainitaan, kokisin poliisin tärkeäksi yhteistyöviranomaiseksi, joka olisi syytä edes jollain tapaa huomioida työryhmässä ja lausunnonantajana. Poliisilla voisi olla hyviä huomioita siihen, mitä kotouttamisohjelmassa olisi syytä olla.

Toivoisin, että kotouttamiskoulutuksessa pääpaino olisi lähiopetuksessa digi-, verkko- ja etäopetuksen sijasta. Koulutuksen sisällöstä tarkemmin opetussuunnitelmassa.

Mutta.. onnistunut ja tuloksellinen kotouttaminen vaatii usean eri toimijan saumatonta, kauaskatseista ja katkeamatonta yhteistyötä.

Kokoomuksen valtuustoryhmä hyväksyy kotouttamisohjelman ja merkitsee sen tiedoksi.

Kun koko Rovaniemi maksaa muutamien vaalikampanjaa

Kun koko Rovaniemi maksaa muutamien vaalikampanjaa

Kesäkuun alussa tuli täyteen vuosi Rovaniemen kuntapolitiikassa ja Kokoomuksen valtuustoryhmän puheenjohtajana. Vuosi on ollut ikimuistoinen ja täynnä uusien ihmisten kohtaamisia, uuden opettelua sekä lukuisia koulutuksia ja kokouksia. Olen äärimmäisen ylpeä valtuustoryhmästämme ja olen todella onnekas saadessani toimia tällaisen ryhmän puheenjohtajana! Kiitos ryhmälleni luottamuksesta! Kiitos myös toisille ryhmäpuheenjohtajille loistavista ja hyvähenkisistä keskusteluista!

Kevättä 2018 ovat värittäneet keskustelut SOTE- ja maakuntauudistuksesta, veroprosentin korotuksesta sekä lähestyvät maakunta- ja eduskuntavaalit, mikä selvästi on aiheuttanut eräissä luottamushenkilöissä jo kampanjointiaktiivisuutta ja pienimuotoista äänten kalastelua. Kampanjavaihteen käynnistäminen näkyy toisten mollaamisena, kovaäänisinä lupauksina ja populistisina sanavalintoina. On ajoittain luvattu jokaiselle soittajalle kaikki mitä tämä on pyytänyt ja samalla käännetty selkä asian kokonaisvaltaiselle tarkastelulle, kriittiselle omien intressien ja yksityisten etujen tunnistamiselle sekä jopa oman ryhmän jäsenille. Lopputuloksena voi olla se, että yksittäiset valtuutetut ajavat mukavilta kuulostavia asioita, jotka edistävät suhteellisen pientä ryhmää, mutta maksumiehiksi joutuu koko kaupunki. Esimerkiksi kouluverkkoasiassa eri vaihtoehtojen välillä on vuositasolla jopa miljoonan euron ero.

En piittaa sellaisesta asioiden hoitamisesta, jossa tavanomaisesti vastustetaan kaikkea, mistään ei saa säästää ja arvostellaan muita ryhmiä tarjoamatta mitään ratkaisuvaihtoehtoja tai parannusideoita. Sellainen toimintatapa edustaa yksinkertaista ajattelua, populismia, kaupunkilaisten aliarvostamista, tapaa mennä sieltä mistä aita on matalin. Se on jo niin nähty.  

Päätöksenteon puolueettomuus ei taida olla kaikille aivan selvää. Olen todella huolestunut siitä, kykenevätkö kaikki valtuutetut ja aivan erityisesti kaikki kaupunginhallituksen jäsenet tekemään päätöksiä ja perustelemaan ne objektiivisesti ja puolueettomasti, ja täysin omista sidonnaisuuksista vapaina? Miten erityisesti kaupunginhallituksen jäsenet kykenevät tekemään meidän kaikkien 62 000 rovaniemeläisen kannalta tasapuolisen ja omista intresseistä riippumattoman päätöksen, esimerkiksi sellaisessa kouluverkkoasiassa, jossa lakkautusuhka kohdistuisi kouluun, jossa oma lapsi parhaillaan käy? Tai jonka naapurissa itse asuu tai jossa on kotipaikka? Tai jonka välittömästä läheisyydestä omistaa kiinteistön? Väitän, että osa kykenee siihen hieman heikosti.

Rovaniemen haastavat talousnäkymät ovat vakavoittaneet muutoin virkeää keskustelua, kun ryhmissä, lautakunnissa ja kaupunginhallituksessa pohditaan, miten taloushaasteisiin ja budjettivajeeseen reagoidaan. Rovaniemellä matkailu on kasvanut ja tuonut valtavasti tuloja, ja talouskasvu ja työllisyys ovat kasvaneet valtakunnan tasolla enemmän mitä valtionvarainministeriö rohkeni ennustaa. Positiiviset tulokset ovat heijastuneet myös Lappiin. Tuleva maakuntauudistus luo tumman varjon budjettimme ylle, vaikka kukaan ei vielä oikein osaa sanoa, millä eri tavoin SOTE- ja maakuntauudistus Lapin talouteen lopulta vaikuttaa. 

 

Rovaniemen on syytä toteuttaa vielä tiukkaa ja erittäin kurinalaista, harkittua talouspolitiikkaa; kunnan on tuotettava lakisääteiset velvollisuutensa tuloksellisesti ja laadukkaasti, mutta samalla on kyettävä arvioimaan kriittisesti, ovatko kaikki kaupungin toiminnot järjestetty taloudellisesti tehokkaalla tavalla. Rahaa on niukasti ja se on kohdennettava järkevästi, asioita on kyettävä laittamaan kiireellisyys- ja tarveperusteiseen järjestykseen. Kaikille ei voi tarjota eikä luvata kaikkea!

Veroprosentin suhteen olen ehdoton: niin kauan kun on olemassa järkeviä keinoja karsia turhia menoja, jo ennestään korkeaa veroprosenttiamme ei tule nostaa. Tiesittekö, että Rovaniemen kaupunki maksaa vuosittain useita miljoonia euroja tyhjillään tai vajaakäytöllä olevista rakennuksista? Myös henkilöstön sairauspoissaolot maksavat vuosittain yli 19 miljoonaa euroa kaupungille. Sairastumisille ei voi mitään, mutta väitän, että tuota 19 miljoonan euron määrää voitaisiin pienentää terveillä rakennuksilla ja hyvällä esimiestyöskentelyllä.

Veronkorotus olisi helppo ja yksinkertainen ratkaisu saada lisätuloja (jos jätetään arvioimatta vielä korkeamman veroprosentin aiheuttamat lukuisat haittatekijät), mutta turhien menoerien kartoittaminen ja niiden karsiminen vaatiikin jo ongelmien ratkaisukykyä sekä tasokkaampaa pohdintaa. 

Rovaniemi saa valtavan hyödyn kasvavasta matkailusta ja se näkyy lukuisina uusia työpaikkoina sekä käyttövaroina joita vapautuu kulutukseen. Suurin vetonaulamme, Napapiiri, tarvitsisi jo kipeästi uudistamista ja kehittämistä, jotta matkailijat tulevina vuosinakin kokisivat paikan houkuttelevaksi. Suurin ongelma on ollut alueen liikennejärjestelyt, sillä jalankulkijat poukkoilevat autojen seassa vilkkaasti liikennöidyllä tiellä. Turvallisuusriski on huomattava. Ohjelmapalveluyrittäjät puolestaan tarvitsevat kaavan tuomaa selkeyttä sille, minne sijoitetaan valjakot ja minne moottorikelkat. Myös lisärakentamiselle on tarvetta. Olen hämmästellyt muutamien valtuutettujen kiivasta kaavan vastustamista. Miksi? Kenellä on niin kova tarve hidastaa, jopa estää Napapiirin kaavan etenemistä? Kun valtuusto käsitteli Napapiirin kaava-asiaa, olin aivan äimän käkenä! Kuuntelin haavi auki, kuinka eräs kokenut valtuutettu nimeltä mainiten antoi vastauksen ihmettelyilleni ja vaati koko valtuustoa kunnioittamaan tämän yrittäjän tahtoa vaatien kaavan palauttamista valmisteluun ja muokkaamista tämän yhden yrittäjän vaatimusten mukaiseksi. Uskomatonta.. Muistuttaisin vielä, että valtuutetut eivät missään tilanteessa ole kenenkään asiamiehiä eivätkä aja yhdenkään yksittäisen tahon asiaa tai etua, vaan meidän tulee toimia tasapuolisesti kaikkien kaupunkilaisten parasta ajatellen.  

Lopuksi viittaan vielä toukokuussa kohahduttaneeseen keskusteluun tavarataloketju Kärkkäisen suunnitelmista avata myymälä Rovaniemelle haettuaan kaavamuutosta omistamalleen kiinteistölle Teollisuuskylässä. Osa valtuutetuista ehtikin jo ilmoittaa vastustavansa Kärkkäisen tuloa, joskaan yhtäkään laillista perustetta vastustamiselle en ole vielä kuullut.

Oma kanta on yksiselitteinen ja selvä. Haluan, että ihmisiä kohdellaan ihmisinä ja asioita asioina. Sydäntä on kuunneltava, mutta asiat ratkaistava järjellä ja lakia noudattaen.

Kaavaprosessissa ja kunnallisessa päätöksenteossa päätöksentekijöitä ja viranhaltijoita ohjaa laki. Ihmisiä on kohdeltava tasapuolisesti ja yhdenvertaisesti: samanlaisilla perusteilla tehtyihin hakemuksiin on annettava samanlaiset ratkaisut. Kaupunkilaiset voivat äänestää jaloillaan ja on jokaisen henkilökohtainen asia, asioiko Kärkkäisellä ja tekeekö yhteistyötä yhtiön kanssa vai ei. sen sijaan vuonna 2014 saatu tuomio ei voi vaikuttaa kunnallisessa päätöksenteossa. Me luottamushenkilöt emme ole tuomareita ja on vain tuomioistuinten tehtävänä arvioida kirjoitusten oikeudellista puolta ja rikosvastuuta. Olisi kestämätöntä, jos ottaisimme kunnallisessa päätöksenteossa lainkäyttö- ja tuomitsemisvaltaa ja alkaisimme tällaisilla perusteilla ratkaista asioita.

Kirjoitukset itsessään tuomitsen jyrkästi, ne ovat pöyristyttäviä enkä ymmärrä, mitä niillä edes tavoitellaan nykyaikaisessa sivistysvaltiossa.

Jopas oli melkoinen vuosi.

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/201805222200960172_u0.shtml