"Ostetaanko leipää vai koulukirjoja", äiti kysyi

Vietin lapsuuteni lypsytilalla lehmien ja peltojen keskellä. Rahaa oli todella vähän, ruokavalio koostui maatilalla kasvatetuista tuotteista sekä maitoautolta haetusta Edam –pallojuustosta. Mutta toisaalta vanhempani opettivat meille säästäväisyyttä. Olin ahkera ja positiivinen, ja opin arvostamaan asioita, jotka olivat monille itsestäänselviä. Nämä opit ovat kantaneet aikuisikään saakka. 

Vanhempani tekivät elämäntyönsä maatalousyrittäjinä ja pienviljelijöinä, ihan kuten heidänkin vanhempansa.  Itselläni oli toisenlaiset suunnitelmat: haaveilin yliopisto-opinnoista ja harrastuksista. Jo 6-vuotiaana Poliisi-TV oli lempiohjelmani ja laadin pikkusisarelleni kaikenlaisia sopimusasiakirjoja ja maksusuunnitelmia. Sisko ei alkavista juristinpiirteistäni pahemmin piitannut. Eikä piitannut koululeikeistänikään, koska halusin aina olla se opettaja.

Sain elämäni ensimmäiset kaupasta ostetut kouluvaatteet 6. luokalla, jääkaapista löytyi lähinnä tarjoustuotteita ja koulun laskettelureissulle osallistuin farkuissa koska en omistanut ulkoiluvaatteita. 

Mutta minäpä olen oppinut selviytymään ja pärjäämään itse. Yläaste- ja lukioaikana minulla ei ollut ketään, keneltä olisin voinut kysyä neuvoa tai saada apua opiskelussa. Kesätyörahoilla ostin koulutarvikkeita ja vaatteita. Yhdet lukiokurssin kirjat maksoivat saman verran, kuin perheellämme oli kuukaudessa ruokaan rahaa, mutta kirjoitin ylioppilaaksi. Niin teki siskokin. 

Vaikka lähtökohdat olivat kaikkea muuta kuin kannustavat ja helpot, olin päättänyt seurata sydäntäni ja unelmiani. Luin oikeustieteellisen valintakoekirjoja, jotka oli ostettu sedältäni lainatuilla rahoilla. Ensimmäisestä opiskeluaikaisesta kuukausipalkastani maksoin isälleni hammaslääkärikäynnin, johon hänellä itsellään ei ollut koskaan varaa.

Nyt on minun vuoroni auttaa. En ole unohtanut juuriani. 

Kaikilla nuorilla ei ole yhtäläisiä mahdollisuuksia panostaa lukio-opintoihin: osa nuorista joutuu käymään koulun ohessa töissä. On myös nuoria, joiden oppimista hidastaa sairaus. Kun jatko-opintopaikatkin ovat yhä enemmän arvosanoihin pohjautuvia, lukioikäiselle on nyt kasautumassa kovasti vastuuta. Syrjäytymisen ehkäisemisessä yksi tärkeimpiä asioita on varmistaa, että koulut eivät jäisi kesken vaan nuoret jatkaisivat opintojaan peruskoulun jälkeen. Jotta vähävaraisuus ei polveutuisi, maksuttomalla 2. asteen koulutuksella vahvistaisimme vähävaraisten perheiden nuorten asemaa. 

Kansalaisaloite maksuttomasta 2. asteen koulutuksesta hylättiin.

Sivistysvaliokunta hylkäsi kansalaisaloitteen toisen asteen koulutuksen maksuttomuudesta. Syynä oli tekninen muotoseikka: valiokunnan mukaan aloite oli osoitettu osittain väärälle taholle, eli eduskunnalle hallituksen sijaan. Väite tuntuu oudolta. Ensinnäkin asiaa säätelevät lait, perustuslaki sekä kansalaisaloitelaki, sisältävät kummatkin säännökset, joissa puhutaan aloitteen tekemisestä eduskunnalle. Kansalaisaloite voi sisältää joko lakiehdotuksen tai ehdotuksen lainvalmisteluun ryhtymisestä, ja tässä tapauksessa kyse oli nimenomaan jälkimmäisestä; ehdotuksesta lainvalmisteluun ryhtymisestä. Valiokunta olisi kenties voinut myös omassa lausumassa velvoittaa valtioneuvostoa ryhtymään toimenpiteisiin aloitteen sisällön mukaisesti.

Haluan kehittää kansalaisaloitejärjestelmää, jotta aloitteet eivät enää kaatuisi muotoseikkoihin ja jotta ne saisivat sen arvon ja merkityksen, mikä niille on tarkoitettukin: ne ovat väline kansalaisten äänen saamiseksi kuuluviin. Voimassaolevan lain mukaan vireillä olevat kansalaisaloitteet raukeavat eduskunnan vaihtuessa. Onko tämä järkevää, sillä kansalaisten kokemat epäkohdat tai lainsäädännön muutostarpeet eivät poistu eduskunnan vaihtumisen myötä?

Lakien säätäminen vaatii erityistä asiantuntemusta ja vaativaa valmistelutyötä, joten laintasoisen esityksen vaatiminen aloitteen tekijöiltä on epärealistista. Ehkä lakiin on syytä kirjata, minkälaisia jatkotoimenpiteitä aloitteilla voi saada aikaan.

”Kaatuu kuin kansalaisaloite”, siinäpä uusi sananparsi.

Kun on katsonut pahuutta silmiin tietää, miksi rangaistuksia kannattaa koventaa

(artikkeli Lapin Kansassa 01/2019)

Kun on katsonut pahuutta silmiin tietää, miksi rangaistuksia kannattaa koventaa

Miten murhia ja jengirikollisuutta nähnyt juristi kokee nykyisen rangaistuskäytännön?

”Avasin rikostutkijan kanssa kerrostaloasunnon oven. Asunto vaikutti siistiltä, mutta verijäljet lattiassa ja seinissä paljastivat, että kyse ei ollut mistä tahansa asunnosta. Olin saapunut syyttäjänä rikospaikalle, jonka asukas oli pahoinpidelty törkeästi ryöstötarkoituksessa. ”Nämä roiskeet ovat todennäköisesti tulleet, kun lyönti on suunnattu ylhäältä alaspäin”, tutkija selostaa samalla, kun osoittaa minulle seinän alaosaa. Tarkastelin lattiassa olleita jälkiä, jotka kuvattiin ja jotka lopulta oikeudenkäynnissä osoittivat uhrin olleen maassa. Toimin kyseisessä jutussa syyttäjänä, jossa kaksi vastaajaa sai 3,5 vuoden vankeusrangaistukset. Molemmat suorittivat ensikertalaisina siitä puolet.

”Kun palasin poliisilaitokselle, tutkinnanjohtaja huikkasi, että telekuuntelut olivat valmiina. Seuraavat 2 päivää kävin läpi satoja puheluja laajaan Subutex –kauppaan liittyen. ”Ovatko tolppatiedot jo valmiina?” kysyin tutkinnanjohtajalta, johon hän nyökkäsi. Tarkoitin kysymykselläni puhelimen paikannustietoja, jotka tukivat epäilystä siitä, että olemme nyt tutkimassa yli 2000 Subutex –tabletin levitysjuttua.” Näin muistelee Sanna Luoma, 36 –vuotias varatuomari ja kokoomuksen ryhmäpuheenjohtaja.

Sanna Luoma on toiminut syyttäjänä ja asianajajana, kunnes siirtyi oikeustieteen opettajan tehtäviin. ”Välillä etenkin väkivalta- ja omaisuusrikosten tuomioiden lyhyys ja toistuvat ehdolliset rangaistukset turhauttivat. Tuomarit tekevät vain työtään ja yksittäisissä jutuissa annettava tuomio on oltava myös oikeuskäytännön mukainen. Yksittäinen tuomari ei voi alkaa koventelemaan tuomioita, vaan pituuteen ja ankaruuteen vaikutetaan muilla keinoilla” Luoma kertoo.

Myös oikeuslaitos tarvitsee lisäresursseja

Nykyisillä henkilöstömäärillä syyttäjillä tai tuomareilla on aivan liian suuret juttumäärät, jonka vuoksi käsittelyajat ovat pitkiä ja työtehtävät kasaantuvat illoille ja viikonlopuille. Lisäkouluttautumiseen tai poikkeuksellisen jutun perusteelliseen perehtymiseen ei jää aikaa. ”Jos päivisin perehdyit juttuihin, kirjoitit sitten tuomioita tai haastehakemuksia illat ja viikonloput”, Luoma muistelee.

Sanna Luoma on todella iloinen ja helpottunut viime päivien keskusteluista, joissa on ollut vahvasti esillä sekä poliisien vähäinen määrä, että seksuaalirikosten rangaistusten pituus. ”Ihan mahtava juttu, että Lappi sai lisävirkoja ja että poliisien määrää on päätetty nostaa valtakunnallisestikin! Nyt mennään jo äärirajoilla. Määrät pitää ehdottomasti vakinaistaa, se onkin seuraava tavoitteeni.” Sanna Luoman eduskuntavaalien yhtenä teemana ovatkin turvallisuus, poliisien ja oikeuslaitoksen resurssit sekä rangaistusten koventaminen.

”Pelkästään poliisien resurssien lisääminen ei vielä riitä, vaan myös syyttäjälaitokselle sekä tuomioistuimille on pikaisesti osoitettava lisämäärärahaa. Niiden määrärahat ovat valtion budjetissa aivan marginaalisia,” Luoma painottaa. ”Suomi on oikeusvaltio, jossa turvallisuus, tehokas oikeuslaitos ja oikeudenmukaisuus ovat maailman parasta. Poliisia, oikeuslaitosta ja myös rikosseuraamuslaitosta on tuettava, jotta pystymme takaamaan tehokkaat rikostutkinnat, nopeat rikosprosessit sekä oikeudenmukaiset oikeudenkäynnit seuraamuksineen. Nyt nämä arvot eivät enää toteudu, sillä yhä suurempia määriä rikosilmoituksia joudutaan jättämään tutkimatta, tutkinta-ajat ja syyteharkinnat venyvät, ja käräjäoikeudessa on ruuhkaa. Kaikki tämä vaikuttaa myös oikeudenkäynnissä esitettävään todisteluun: kun peruspahoinpitelystä on kulunut 2 vuotta, kuka muistaa käräjillä enää mitään?

Pitäisikö rangaistuksia koventaa?

Puolustuskyvyttömiin, kuten lapsiin, kohdistuneet rikokset osoittavat Luoman mielestä erityisen suurta moitittavuutta, jonka pitää näkyä myös seuraamuksessa. ”Samoin elinkautiseen vankeusrangaistukseen tuomittu henkilö tulisi voida pitää rangaistuslaitoksessa paljon nykyistä kauemmin. Onko jokaikinen pakko vapauttaa joskus? Kaikkia kun ei voida parantaa, sellaisen vapauttamisen hintana voi olla jonkun toisen hengen menetys. Se ei ole oikein. Rikosseuraamuslaitoksen lausunnon tulisi olla elinkautisvankien vapauttamisharkinnassa se ensisijainen asiakirja,” Luoma tiivistää.

”Yhtä lailla myös väkivaltarikoksista kuin omaisuusrikoksistakin saatavat rangaistukset ovat lieviä. Meillä on hyvät rangaistusasteikot ja mahdollisuus tuomita ankarampiakin rangaistuksia. Rikoslaki ja oikeuskäytäntö lähtee nyt siitä, että mitä useammasta rikoksesta tuomitaan, sitä enemmän saat alennusta. Viime vuosikymmenten tavoite on ollut pitää väki pois vankiloista, hinnalla millä hyvänsä”, Luoma pohtii.

Sanna Luoma tietää mistä puhuu. Hän on tehnyt tutkimusta vankeusrangaistuksista ja haastatellut useissa vankiloissa lukuisia vankeja, jopa Suomen tunnetuimpiin lukeutuvia. ”Lähes poikkeuksetta niin vangit kuin vankeinhoitolaitoksen henkilökuntakin totesivat, että tuomitut vankeusrangaistukset aivan ovat liian lyhyitä! Kun suurimmalla osalla vangeista on päihdetaustaa, elämänhallinta olematonta, monella ei ole koulutusta tai työkokemusta eikä terveyskään ole huippuluokkaa, nämä kaikki asiat on mahdollista saada vankeusaikana kuntoon. Ikävä kyllä muutaman kuukauden vankeuden aikana ei päästä kuin alkuun ja hyvä työ menee hukkaan. Jopa monet vangit kokivat itsekin, että pidempi vankeusaika auttaisi heitä, jotta kuntoutukset saadaan loppuun ja ehtisi aloittaa vaikkapa opiskelut,” Luoma toteaa.

Mikä on mieleenpainuvin juttu mitä olet hoitanut?

Tuhansien juttujen joukosta on vaikea valita mieleenpainuvista, mutta muutaman jutun Luoma muistaa erityisen hyvin. ”Kun eräs Husky –safariyritys meni konkurssiin 2009, jouduin nopeasti etsimään sadalle Huskylle kodit. Se oli aika erilainen konkurssipesä hoitaa ja sai laajasti julkisuutta. Muistan varmasti myös jokaisen murhajutun, jossa olen ollut mukana. Erityisen mieleenpainuvaa ja silmiäavaavaa on ollut perehtyä ns. jengijuttuihin ja järjestäytyneiden rikollisryhmien toimintatapoihin. Niitä koskevissa oikeudenkäynneissä voi sanoa tuijottaneensa pahuutta silmiin. Silloin tiedät varsin hyvin, miksi meillä on oltava tehokas ja erittäin asiantunteva poliisiorganisaatio, koulutettu syyttäjälaitos sekä riittävästi tuomareita, joilla kaikilla tulee olla mahdollisuus hoitaa työnsä hyvin ja perehtyä riittävästi vaikeisiinkin juttuihin.”

Sanna Luoma on varatuomari, poliisin neuvottelukunnan puheenjohtaja, Kokoomuksen ryhmäpuheenjohtaja sekä eduskuntavaaliehdokas