Ketä lyhyet vankeusrangaistukset auttavat?
Meillä Suomessa rikoslain mukaan rangaistusta mitattaessa sovelletaan ns. paljousalennusta:
mitä enemmän teet rikoksia, sitä vähemmän saat yhteistä rangaistusta.
Jos vastaaja tuomitaan vaikkapa kolmesta tekovälineellä
tehdystä pahoinpitelystä, hänelle ei tuomita kolminkertaista rangaistusta vaan
yhteinen vankeus mitataan ”Ota kolme maksa kaksi” –periaatteella. Ankarimpaan
yksittäiseen tekoon lisätään noin kolmannes muista rangaistuksista eli mitä
enemmän rikoksia, sitä enemmän alennusta. Esimerkiksi: jos henkilö A saisi yhdestä
tekovälineellä tehdystä pahoinpitelystä noin vuoden vankeutta, kolmesta samanlaisesta
mukiloinnista ei tulekaan kolmea vuotta vaan noin puolet tuosta.
Sen lisäksi, että tekijät saavat hyvitystä useammasta
rikoksesta, myöskään vankilassa ei tarvitse turhan pitkään oleskella. Ensikertalainen
suorittaa vain puolet saamastaan vankeudesta ja alle 21-vuotias pääsee kolmasosalla.
Hupaisinta on ollut se, että ensikertalaiseksi katsotaan, jos vankilassa ei ole
ollut huikeaan 3 vuoteen! Ja tämä ensikertalaisuus tulee riippumatta siitä,
kuinka monta kertaa siellä aiemmin on istunut. Nyt tuo aika nostetaan viiteen
vuoteen. Rikosten uusijoille istuttavaa kertyy 2/3 ja nuorelle rötöstelijälle
puolet rangaistuksesta.
Eli jos saa vaikkapa 1,5 vuotta kolmesta pahoinpitelystä, eikä ole ollut
3 vuoteen vankilassa, tekijä katsotaan ensikertalaiseksi ja istuttavaa kertyy huikeat
9 kuukautta.
Eikä siinä kaikki. Valvottu koevapaus mahdollistaa, että
vanki vapautetaan 6 kk ennen ehdonalaiseen vapauttamista ns. koevapauteen. Sen
voi suorittaa valvontalaitteiden avulla vaikkapa kotona. Joten karkeasti
sanottuna vastaaja suorittaa vankeudessa kolmesta pahoinpitelystään 3
kuukautta, jonka jälkeen tuomio jatkuu koevapautena kotona. On mahdollista,
että 6 kk pituinen vankeustuomio suoritetaan paperitöiden jälkeen suoraan koevapaudessa.
Loppuosa
saadusta rangaistuksesta ollaankin sitten ehdonlaisessa, jona aikana ei mielellään saisi tehdä rikoksia. Mutta
jos tekee, jäännösrangaistusta ei välttämättä tarvitse laittaa täytäntöön.
Sen lisäksi, että Suomessa sekä rangaistukset että oikeuskäytäntö
ovat varsin lieviä, se ei ole kuin puolet totuudesta. Rangaistusten
suorittaminen on tehty niin vastaajaystävälliseksi, että kansalaisten usko
tehokkaaseen oikeusjärjestelmään horjuu.
Tuntuu myös, että asianomistajien oikeudet ja asema välillä unohtuvat.
Mutta mietitäämpä vaikka ylinopeussakkoa: missäs meillä on
ensikertalaisuushuojennus siinä kohtaa, kun ajat rauhallisella, suoralla
tieosuudella peltipoliisiin suhteellisen lievää ylinopeutta? Todennäköisesti
saat siitä suuremmat sakot, kuin jos olisit pahoinpidellyt jonkun kioskijonossa. Ja ainoat, joilta tämän sakon saa todella perittyä, ovat työssäkäyvät. Taparikollisilta ei sakkoja saada perittyä, niitä kun ei voi muuntaa vankeudeksi. Onneksi muutosta on luvassa..
Henkirikosten elinkautinen ei myöskään ole ”elinkautinen”.
Kahdesta murhasta pääsee vapaaksi 14 vuoden tienoilla, kuten hovioikeus linjasi
erään paloittelijan kohdalla.
90 % vankilaan menevistä on päihdeongelmaisia. Kaikista
vangeista 90 % on miehiä. Päärikoksena on yleisimmin väkivaltarikos (noin 40 %),
toiseksi yleisimmin huumausainerikos (20 %) ja sen jälkeen omaisuusrikos (16 %).
Mutta erikoisin luku tulee siinä, että kaikista näistä
vangeista jopa 40 % suorittaa vankeusrangaistustaan alle 3 kuukautta. Siis
kolme! Kun vankila tarjoaa ensin pakollisen katkon päihteidenkäyttöön,
terveystarkastukset ja koulutus- tai työmahdollisuuksien sekä kuntoutustarpeen kartoituksen,
on itsestään selvää, etteivät 3 kk mittaiset rangaistukset riitä kuntouttamaan
vankeja takaisin yhteiskuntaan. Hyvä työ saadaan juuri ja juuri alkuun.
Haluan kysyä, ketä lyhyet vankeusrangaistukset lopulta palvelevat?
Eivät ainakaan niitä vankeja, jotka tarvitsevat monenlaista tukea ja jotka
haluaisivat saada elämänsä raiteilleen ja hankkia vaikkapa ammattitutkinnon. Lyhyet rangaistukset eivät palvele
myöskään uhreja, joiden kotiin on murtauduttu tai jotka ovat joutuneet
väkivallan kohteeksi. Suomen valtiokaan ei voita tässä, sillä samat ongelmat
jatkuvat siviilissä. Tehottomaksi osoittautunut vankilakeikka ja edelleen
korkea uusimisriski ovat kalleinta mahdollista täytäntöönpanoa yhteiskunnalle.
Oikeusministeriö on käynnistänyt useita rangaistusten
kiristämiseen tähtääviä toimenpiteitä, jotka ovat hyvää alkua. Rangaistuksen
mittaamisen lisäksi haluaisin nyt pohtia myös täytäntöönpanon osuutta rangaistusjärjestelmämme
uskottavuuteen ja tehokkuuteen.
