Koulualue: Varattomalta pääsy kielletty!
Mikä on koulumaailmassa muuttunut? Kenen virkanimike voisi olla "pomottaja"?
Kasvoin maatilalla lypsylehmien ja peltojen keskellä, jossa
sain viettää turvallisen, mutta haastavan lapsuuden. Rahaa oli todella vähän,
mutta toisaalta vanhempani opettivat säästäväisyyttä ja harkittua rahojen
käyttöä. Nämä opit ovat kantaneet aikuisikään saakka ja olen edelleen tarkka rahojen käyttäjä. Vanhempani elivät maanviljelijöinä aivan
kuten heidänkin vanhempansa, eivätkä he erityisemmin piitanneet koulutuksesta.
Äidille oli tärkeää, että peruskoulun jälkeen hankitaan nopeasti mikä tahansa
ammatti ja että täysi-ikäinen ansaitsee omat rahansa. Itselläni oli
toisenlaiset suunnitelmat: haaveilin yliopisto-opinnoista ja harrastuksista.
Poliisi-TV oli lempiohjelmani ja laadin pikkusisarelleni kaikenlaisia
sopimusasiakirjoja ja maksusuunnitelmia jo ennen kuin olin mennyt edes kouluun.
Yläaste- ja lukioaikana minulla ei ollut ketään, keneltä
olisin voinut kysyä neuvoa tai saada apua opiskelussa ja läksyjen teossa. Minun
oli muutoinkin pärjättävä itse. Lukio ja yliopistohaaveeni olivat perheessäni rasitteita, eikä pelkästään taloudellisesti.
Äitini kehotti minua muuttamaan lukioikäisenä omilleni, sillä hän koki häpeää minun lukiessa kokeisiin. Olin päättänyt seurata sydäntäni ja unelmiani, joten muutin 19 –vuotiaana Rovaniemelle.
Luin oikeustieteellisen pääsykoekirjoja, jotka oli ostettu sedältäni salaa
lainatuilla rahoilla ja jotka maksoin hänelle takaisin. Mutta ei se mitään,
pääsin oikeustieteelliseen ja valmistuin erinomaisin arvosanoin.
Minä asun Suomessa, jossa jokainen saa ilmainen
perusopetuksen ja jossa jokaisella on mahdollisuus kouluttautua. Olen
suorittanut työn ohella myös muita tutkintoja, joten koskaan ei ole liian
myöhäistä opiskella.
Koulumaailmaa ja lainsäädäntöä uudistetaan ja on uudistettu monin
tavoin: peruskouluissa on tullut voimaan uudet opetussuunnitelmat, ammatillisen koulutuksen reformissa
puolestaan uudistetaan koko ammatillinen koulutus. Hallitus on antanut esityksensä
eduskunnalle yliopistolain ja ammattikorkeakoululain muuttamisesta annettavaksi
laiksi. Oletteko kärryillä, mikä muuttuu?
Valintakoeuudistuksen myötä suurin osa yliopistojen
opiskelupaikoista jaetaan ylioppilastutkinnon perusteella ja monilla aloilla
valintakokeista luovutaan. Tämä kasvattaa ylioppilastutkinnon merkitystä, mutta
toisaalta tuo myös monenlaisia vaikeuksia hyvin suurelle joukolle
motivoituneita nuoria aikuisia: meillä on aloja, joita ei lukiossa opeteta,
joten lukiomenestys ei juurikaan mittaa korkeakoulussa vaadittavia
tietotaitoja. Näin on esimerkiksi oikeustieteissä. Toisekseen olen erityisen
huolissani nuorista miehistä, sillä monilla aloilla yliopisto-opiskelijoista kaksi
kolmasosaa on naisia. Lukioikäiset tytöt suoriutuvat lukiosta tunnollisemmin ja
paremmilla arvosanoilla kuin pojat, mikä selittää naisten etumatkaa
korkeakoulupaikkojen hakuvaiheessa. Koska arvosanojen merkitys korostuu, monet
hajauttavat ylioppilaskirjoituksensa useammalle vuodelle. Todennäköisesti
valmennuskurssit painottuvat tulevaisuudessa lukioihin. Samoin
jatko-opiskelupaikka olisi syytä olla mielessä jo lukiota aloitellessa, jotta
valinnaisaineet voi valita tukemaan mahdollisia tulevia pääsykokeita. Olen
huolissani myös siitä suuresta joukosta motivoituneita nuoria aikuisia, joiden
ylioppilaskirjoituksista on jo 3-6 vuotta. Miten he kykenevät vuosien päästä
parantamaan ylioppilastodistustaan, joka on nyt avainasemassa jatko-opiskelupaikkoja
jaettaessa?
Kaikilla nuorilla ei ole yhtäläisiä mahdollisuuksia
panostaa lukio-opintoihin: osa nuorista joutuu kantamaan vastuuta myös
taloudesta ja käymään koulun ohessa töissä. On myös lukioikäisiä nuoria, joiden
oppimista hidastaa sairaus tai, yhä useammin, masennus. Oma kokemukseni oli
myös haastava: minun oli vaikeaa pärjätä lukiossa, koska jouduin selviämään monesta
muustakin asiasta yksin. Jokainen
kirjahankinta vaati erityisjärjestelyjä, koska perheellämme ei ollut rahaa.
Miten minulle olisi käynyt, jos opiskelupaikkani oikeustieteellisessä olisi
ollut kiinni keskinkertaisista lukion arvosanoistani?
Mielestäni lukioikäiselle on nyt kasautumassa kovasti
vastuuta ja päätöksiä.
Ylioppilastutkinnon korostunutta merkitystä
tasapainottavat avoimet kiintiöt korkeakouluihin. Opetusministeri
Grahn-Laasonen on aivan oikein kiinnittänyt huomiota siihen, että
opiskelupaikka korkeakoulusta tulee olla mahdollinen myös niille, jotka ovat
osoittaneet kykyä ja motivaatiota tietylle alalle esimerkiksi avoimen yliopiston opintoja suorittamalla. Yliopistoihin tulee lisätä avoimia kiintiöitä tämänkaltaisille hakijoille. Riittävän suuri opiskelijakiintiö ja realistiset opintopiste- ja arvosanavaatimukset
poistavat valintakoeuudistuksen mukanaan tuomaa eriarvoisuutta ja haasteita.
Kuka on ”pomottaja”?
Ammatillisen koulutuksen reformissa uudistetaan muun
muassa koulutuksen ohjaus, tutkintorakenne, koulutuksen toteuttamismuotoja sekä
järjestäjärakennetta. Uudistus valmistellaan tiiviissä yhteistyössä
ammatillisen koulutuksen kentän ja sidosryhmien kanssa. Ammatillisen
perustutkinnon koulutuksessa perinteistä lähiopetusta vähennetään ja
vastaavasti työssäoppimista lisätään. Työpaikan on nimettävä nuorelle
työpaikkaohjaaja ja opettaja vierailee säännöllisesti työpaikalla. Tällä
tavoitellaan muun muassa nopeampaa työllistymistä valmistumisen jälkeen.
Ajatus on kannatettava ja hyvä, mutta vain siinä
tapauksessa, että työssäoppimisen haitat tunnistetaan: käykö niin, että
työnantaja ja esimies joutuvat kantamaan yhä suuremman vastuun opettamisesta ja
ohjauksesta? Lähiopetuksessa opettaja on tiiviisti ja säännöllisesti yhteydessä
opiskelijaa. Opettajan on helpompaa puuttua havaitsemiinsa huolenaiheisiin ja
opiskelijan vaikeuksiin, kuten poissaoloihin tai päihteiden käyttöön. Huolehtivatko
esimiehet työpaikalla, jos nuorella tuntuu olevan vaikeuksia? On myös
muistettava, että työssäoppija ei ole työntekijä vaan opiskelija. Ammatillisessa
koulutuksessa tulee olla riittävä määrä työpaikkaohjaajia, jotta nuori ei jää
yksin. Työelämä kun voi olla hyvinkin haastavaa ja tuoda mukanaan
epäonnistumisia ja vaikeita ihmissuhteita, joista aikuisetkaan eivät aina
selviä.
Mikä on työpaikkaohjaajan rooli? Jos kerran opettaja ja pomo
yhdistetään, käytetäänkö hänestä nimitystä pomottaja?
Olen erityisen kiitollinen siitä, ettei yliopistoihin
ole suunnitteilla tuhansien eurojen lukukausimaksuja. Toki lukukausimaksut
kannustaisivat opiskelijoita tehokkaaseen opiskeluun, mutta korkeista maksuista
koituvat haitat ovatkin todella vahingollisia. Opiskelijoiden oikeutta
opintoetuuksiin (opintotuki) on kavennettu ja rajoitettu, ja opintotukeen on
liitetty yhä suuremmassa määrin opintolaina. Korkeakoulussa opiskeleva
täysi-ikäinen saa opintoetuutta 250,28 euroa /kk sekä valtion takaamaa
opintolainaa. Asumiseen on mahdollista saada yleistä asumistukea ja tienata saa
667 euron edestä palkkaa kuukaudessa. Kysymys kuuluu: millä
korkeakouluopiskelijat rahoittaisivat lukukausimaksunsa?
Lukukausimaksut lisäisivät sosiaalista eriarvoisuutta
ja korostaisivat hyvätuloisten vanhempien vaikutusta lasten
korkeakouluopiskeluun. Jos vanhemmat olisivat pienituloisia tai varattomia,
heidän taloudellinen asemansa ja valintansa vaikeuttaisivat lastensa
mahdollisuutta saada korkeakoulututkinto. Vastaavasti varakkaat perheet voivat
tukea opintomaksuissa ja opiskelussa paremmin, mikä lisää hyvätuloisten perheiden
lasten pärjäämistä korkeakouluissa. Opintomaksuja jouduttaisiin rahoittamaan
työnteolla, mikä vastaavasti hidastaisi opiskeluja ja valmistumista. Yksi syy
Suomen menestymiseen on maksuttomassa koulutuksessa, joka kaventaa
sosioekonomisia eroja ja tasoittaa eriarvoisuutta eivätkä lapset joudu
kantamaan vanhempien vähävaraisuudesta koituvaa taakkaa. Jokaisella meistä on
mahdollisuus maksuttomaan korkeakoulutukseen.
Suomi on sivistysvaltio. Suomessa jokainen on
yhdenvertainen. Onhan myös tulevaisuudessa?
